Palatessani mustikasta kerrostalon kellarista kuului laulua.
- On sulla muodot Venuksen ....
Siellä oli asentajia hommissaan. Eivät vaan saaneet asuntoa lämpiämään. Patterit olivat tuskin haaleat.
Taikina ei kohonnut, vaikka laitoin sen lämminvesihauteeseen. Syöksyin pannuhuoneeseen, jossa oli kaksi miestä öljylämmityskattilan kimpussa. Aloin kiukuta, ettei edes piirakkataikina nouse, kun asunto oli kuin jääkaappi. Miehet lupasivat lisätä lämpöä, jos pääsisivät kahvitunnilla piirakkakahville. Pian patterit melkein polttivat kättä.
Leivoin mustikkapiirakan. Pohja paistui uunissa kivikovaksi. Ovikello soi. Pahoittelin vuolassanaisesti tulijoille epäonnistunutta piirakkaa.
- Unohdit hiivan.
- En taatusti!
Otin kahvimaidon jääkaapista. Hiivapaketti tipahti jalkoihini. Se tallentui toisen miehen mieleen. Jo 50 vuotta, aina leipoessani, hän tiedustelee;
- Muistitko hiivan?
Viikon 16 krapusanat ovat tallentua, kerrostalo, laulu.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Yllättävä veto lopussa sulattaa jäisemmänkin sydänmen, hyvin kohotettu ihmissuhde;)
VastaaPoistaTyksin!
Suhde lähti parempaan nousuun, mitä tuo taikina ennusti. 🤣
PoistaJa luulenpa, että jo 50 vuoden ajan olet muistanut sen hiivan :D
VastaaPoistaJoo, hiivaa en ole enää unohtanut. Ukon soisin unohtavan sen.🤣
PoistaTaisi mustikkapiirakka tehdä tehtävänsä ilman hiivaakin :)
VastaaPoistaNe väittää tien miehen sydämeen käyvän vatsan kautta. Meillä se tie vaati hammaslääkäri-reissun, kun mieheltä lohkesi piirakan kuoressa pala hampaasta.🤣
PoistaYhteiset muistot ovat ihania, olivatpa ne kommelluksia tai eivät.
VastaaPoistaTämän muiston toivoisin toisen osapuolen jo unohtavan.
PoistaHellyttävä tarina. Sait hyvän, toimivan 'hiivamuistisäännön' :)
VastaaPoistaMiten voisinkaan unohtaa hiivan, kun toinen jaksaa siitä muistuttaa. 🤣
PoistaHauska krapu, vaikka tuskin 50 vuotta sitten nauratti leipojaa. Mustikkapiirakkaa ja vaniljakastiketta, nam!
VastaaPoistaEi naurattanut etenkään, kun mieheltä lohkesi hampaasta palanen.
PoistaNykyisin leivon mustikkapiirakkaa esim. ruistaikinasta tai murotaikinasta.
Hyvä unohdus, josta hupia vuosikymmeniksi!
VastaaPoistaHupia tai harmia, miten sen ottaa. 🤨
PoistaNice post ^^
VastaaPoistaGracias por su visita.
PoistaHauska teksti. Hiivaa varmasti käyttää tuon sanarepäisyn jälkeen.
VastaaPoistaVaikka kaikki muu unohtuisi, hiiva ei enää milloinkaan.
PoistaHiivasta on paljon kiinni.
VastaaPoistaMukava muistelu ja uskonpa, että hiivasta oin nyhdetty monen monta vitsiäkin.
Cute. I love it.
VastaaPoistaKiva yhteinen muisto - Muistitko hiivan.
VastaaPoistaKerron tämän todistuksen kumppaneiden kanssa, jotka kärsivät suhteestaan, koska on olemassa kestävä ratkaisu. Mieheni jätti minut ja kaksi lastamme toisen naisen takia 3 vuodeksi. Yritin olla vahva vain lapsilleni, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni piinaavia kipuja. Olin loukkaantunut ja hämmentynyt. Tarvitsin apua, joten tein tutkimusta Internetistä ja törmäsin sivustoon, jossa huomasin, että tohtori Ediomo, loitsunpyörä, voi auttaa rakastavien toipumisessa. Otin häneen yhteyttä ja hän teki erityisen rukouksen ja loitsuja puolestani. Yllätyksekseni mieheni palasi kotiin kahden päivän kuluttua. Näin me yhdistyimme ja perheessä oli paljon rakkautta, iloa ja rauhaa. Voit myös ottaa yhteyttä Dr. Ediomoon, tehokkaaseen ratkaisujen ohjaajaan
VastaaPoista1) hanki entinen poikaystäväsi takaisin
2) Tuo aviomies tai vaimo yhteen
3) Jos sinulla on yötammoja
4) Lääke HIV:lle ja syövälle
5) Tehokas taikasormus
6) Onnen viehätys
7) pakkomielteen murtaminen
8) Syntymä- ja raskausasiat Ota yhteyttä EMAIL:drediomo77@gmail.com Voit myös Whatsapp +2349132180420