TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

SUSKI

 Suski tutki almanakkaansa. Palaveri lastenkodilla olisi kahden päivän päästä. Hän tiesi, ettei saisi itseään kuosiin ennen sitä. Suski muisti sosiaalityöntekijän sanat, - asunnottomuus ei ole huostaanoton peruste. Päihteidenkäyttösi on. Mutta Suskin oli nähtävä Niko.

Pimeyden suojin Suski hiipi lähemmäksi Nikon verhotonta ikkunaa. Pojan sängynlaidat oli nostettu ylös. Siellä tuo pieni hahmo makasi selällään, yllään vain vaippa. Ranteet ja nilkat olivat sidottu sideharsoilla sängynlaitoihin. Poika heitteli levottomasti päätään puolelta toiselle. Kun liike hetkeksi pysähtyi, Suski näki lapsen poskien olevan märät. Seinällä suojelusenkelitaulussa enkeli talutti kahta lasta sillan yli. Nikon enkeli oli hylännyt tämän. Kukaan ei tullut Nikon luo moneen - moneen tuntiin. 

  

 

👼

 Viikon 7 krapusanat ovat levoton, hahmo, almanakka


 Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

Hyvää ystävänpäivää!

41 kommenttia:

  1. Sinä osaat todella kirjoittaa. Miten sydäntä raastava kertomus! Hyvää ystävänpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Voi Nikoa siteissään. Raastava näky.

    VastaaPoista
  3. Mikään ei ole niin julmaa kun äiti joka ei huolehdi hyvin itse lapsestaan, jokainen lapsi ansaitsee äidin rakkauden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se julmalta tuntuu.
      Jokainen lapsi ansaitsee rakastavan vanhemman. Valitettavasti on olemassa ihmisiä, joiden rakkaus ei yllä käytännön tekoihin heidän rajoitustensa vuoksi.

      Poista
  4. Kyllä se enkeli pitää Nikonkin kädestä kiinni.

    VastaaPoista
  5. Voi miten surullinen tarina. Kauniisti kirjoitit.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten saitkin sadalla sanalla sydämeni sykähtämään!

      Poista
    2. Surullinen kohtalo Suskilla ja ennenkaikkea Nikolla.

      Poista
  7. Surullinen tarina. Ja noita tarinoita on todellisessa elämässä liikaa.

    VastaaPoista
  8. Koskettava tarina. Näitäkin kohtaloita valitettavasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jospa joskus pääsemme siihen, että ennakoivalla lastensuojelutyöllä saadan nämä ehkäistyä.

      Poista
  9. Hyvää ystävänpäivää.
    Sidotaankohan yhä pienenranteet ja nilkat levottomuuden takia? Voi että, pikkuisella on rankaa elämän alku. Tuli surullinen olo hänen puolestaan. ottaisin syliin, jos voisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon tosiaan, ettei enää tarvitse sitoa. Lapsen oma äitikin olisi ottanut hänet syliinsä, jos se olisi ollut tuossa vaiheessa hänen vallassaan.

      Poista
  10. Nyt meinasi itku tulla. En pysty kirjoittamaan enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa joskus pääsisimme siihen, että ennakoivalla lastensuojelutyöllä saataisiin tällaiset elämän alut ehkäistyä.

      Poista
  11. Komppaan ailaa -tu meni tunteisiin.. . Kerron joskus miksi.

    VastaaPoista
  12. Surullinen tarina, hyvin kirjoitettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jospa joskus tulisi aika, ettei näitä tarinoita olisi.

      Poista
  13. Surullinen tarina. Vahvasti kirjoitettu kokonaisuus piirtyi silmiinkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valitettavasti näitä ihmiskohtaloita on vielä tämän päivän Suomessakin.

      Poista
  14. Voi miten surullinen mutta aidon tuntuinen tarina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Valitettavasti Suskin ja Nikon tarina ei ole ainutlaatuinen.

      Poista
  15. Niin surullista ja niin todentuntuista. Lapset suotakoon heille jotka heistä pystyvät huolehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Jospa joskus pääsemme siihen, että ennakoivalla lastensuojelutyöllä saadaan tämänlainen tilanne ehkäistyä.

      Poista
  16. Rankka tarina elämästä. On niitä, joille lapsi on taakka. Surullista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kaikilla ei ole resursseja huolehtia lapsestaan, vaikka sydämessä olisi paljonkin rakkautta.

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Niinpä. Jospa joskus pääsemme siihen, että ennakoivalla lastensuojelutyöllä tällaiset laulut jäisivät historiaan.

      Poista
  18. Olen nähnyt toisenkin puolen lastensuojelusta, sielläkin on vain ihmisiä päättämässä. En ymmärrä miten yksi ihminen voi päättää isoistakin asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lain mukaan yhden ihmisen ei pitäisi voidakaan päättää lastensuojelussa. Kuten sanot sosiaalityöntekijätkin ovat vain ihmisiä. Monta vuotta sitten meidän paikallislehdestä luin helmikuussa, että lastensuojelun määrärahat on käytetty vuoden loppuun saakka. Mietin, mitä se tarkoitti työntekijöiden vinkkelistä.

      Poista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi