TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

maanantai 5. heinäkuuta 2021

KOKEILUJA


 #suuntanaomavaraisuus2021 -yhteispostaus 

 Sarjan luotseina toimivat: Tsajut -blogin (www.tsajut.fi) Satu ja Korkealan (www.korkeala.fi) Heikki. 

 Taas on yhteispostauksen aika. Heinäkuussa aiheena on: Tämän vuoden uudet kokeilut.  Linkit muiden osallistujien postaukseen löytyvät tuttuun tapaan postauksen lopusta. 

 Olemme viljelleet tontillamme erilaisia kasviksia jo 50 vuotta. Tänä aikana olemme ennakkoluulottomasti kasvattaneet kaikenlaista. Kuluvana kasvukautena meillä ei ole kokeilussa mitään uutta, joten esittelen parin vuoden takaisen uutuuden -  naranjillan. Olemme tä keväällä kylväneet ja istuttaneet munakoisoa ja sinivaleunikkoa monen vuoden tauon jälkeen, joten tavallaan niiden kasvatus on kuin uusi kokeilu.

 
 
 Pari vuotta sitten päätimme kokeilla kasvattaa tomaatin ja munakoison sukulaista naranjillaa isossa ruukussa. Kesät se viettää terassilla. Isoilla lehdillä varustettua kasvia en huoli sisätiloihin, joten se talvehtii autotallissa. 

 Naranjillan vaatimaton kukka muistuttaa isoa perunankukkaa. Kasvi alkoi tänä kesänä tehdä hedelmää. Hedelmä voidaan nauttia tuoreina, jolloin sen karvat hierotaan pois ja se pestään, halkaistaan ja sisus kaavitaan lusikalla suuhun. Costa Ricassa näin ihmisten  puristavan  sisuksen suoraan suuhun. Sisuksesta saa tehosekoittimella raikasta mehua. Narajillan maku on hieman kirpeä, muistuttaen sitruunan ja ananaksen yhdistelmää. 


 Munakoisosta voi valmistaa esimerkiksi munakoisovuokaa tai kreikkalaista moussakaa. Sitä voi myös grillata vartaissa, paistaa siitä  kasvispihvejä tai tarjota täytettyinä. Kun meidän lapset olivat pieniä munakoisoruoat eivät saavuttaneet suurta suosiota. Ei ollut mieltä jatkaa sen viljelyä. Tänä vuona päätimme kokeilla uudelleen sen kasvattamista itse.

Sinivaleunikkoa ritarinkannuksen takana

 Joskus meillä  kasvoi sinivaleunikkoa, joka ei kauaa viihtynyt kukkapenkissä. Hyvin viihtyessään sen pitäisi  kylväytyä itsestään. Ilmeisesti ssinivaleunikko ei ole kovin talvenkestävä, enkä älynnyt suojata sitä. Nyt kokeilen uudelleen kasvattaa tätä näyttävää kukkaa. Tällä kertaa istutin sen kuohkeaan maahan ja puolivarjoon. Paljoa sinivaleunikot eivät ole juuriaan jatkaneet.  Kaksivuotisena sen pitäisi  kasvattaa tänä vuonna lehtiruusukkeet. Jos hyvin käy, ensi vuonna sen  taivaansiniset kukat aukeavat heinä–elokuussa. Kukinnan jälkeen emokasvi kuolee. Sopivissa olosuhteissa kylväytyneet siemenet  itävät ja kukinta jatkuu vuodesta toiseen. Saa nähdä kuinka tällä kertaa käy.

Tämän kesäisiä sinivaleunikkoja

18 kommenttia:

  1. My compliments for growing aubergines in Finland! :-)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on aina kaikkea jännää esitettävää. Munakoiso ruokia minäkin teen joskus. Sinivaleunikkoa en ole koskaan ymmärtänyt kasvattaa. Ritarisi on komeita. Kuumaa on vettä kaivattaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä, miten lasten maku muuttuu. Nyt kaikki pitävät munakoisosta.
      Niin totta Nila. Saisi sataa.

      Poista
  3. Nytpä osui itselle täysin uusi kasvi! Tuosta naranjillasta en ole koskaan kuullutkaan! Onpa todella mielenkiintoinen hyötykasvi. Lieköhän sen siemeniä saatavilla lainkaan Suomessa, oletko huomannut niitä myytävänä jossain? Tällaiset erikoiset kiinnostavat itseäni aina kovasti ;)

    Ihanaa kesää sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä toin Costa Ricasta. Paluumatkalla huomasin konetta vaihtaessa Schipholin kentän siemenmyymälässä myös näitä. Heillä oli hoito-ohjeet suomeksi myymilleen siemenille ja he tarkastivat, mitä Suomeen saa tuoda. Nyt lapsemme ovat ottaneet tästä ainoasta pistokkaita. Jotkut lähtevät kasvuun, eivät kaikki.

      Poista
  4. Aivan huikeita puutarhan ihmeitä sinulla taas! Naranjilla on minulle täysin tuntematon hedelmä. Ei taida löytyä Suomesta. Te maailmanmatkaajat olette ehkä tuoneet sen itse Etelä-Amerikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein tiesit Marja. Etelä-Amerikan kasvihan tämä on. Mutta siemeniä myytiin Schipholin kentällä.

      Poista
  5. Sulla on sellaisia kasveja joista en ole kuullutkaan. Ihania sinisiä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi sinivaleunikot ovat jotain, mistä olin kauan haaveillut. Ja kun sain niitä, onnistuin hävittämään ne.

      Poista
  6. Naranjilla! En ole koskaan kuullut tästä. Täytyypä laittaa muistiin. Meillä periaatteessa pitäisi olla hyvät mahdollisuudet kasvattaa sellaisia monivuotisia ruukkuhedelmiä jotka tarvitsevat talvetuksen valossa ja noin +10C lämpötilassa. Naranjilla voisi ehkä olla mahdollisuuksien rajoissa?
    Sinivaleunikko on yksi suuri haaveeni mutta vielä en ole kokeillut kuinka se täällä viihtyisi. Kukkien väri on ihan uskomaton! Toivottavasti lähtee teillä uuteen kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä toin Costa Ricasta. Paluumatkalla huomasin konetta vaihtaessa Schipholin kentän siemenmyymälässä myös näitä. Heillä oli hoito-ohjeet suomeksi myymilleen siemenille ja he tarkastivat, mitä Suomeen saa tuoda. Nyt lapsemme ovat ottaneet tästä ainoasta pistokkaita. Jotkut lähtevät kasvuun, eivät kaikki.

      Poista
  7. Naranjilla - on aivan uusi nimi itselle, kerrassaan mielenkiintoista - ei ole lähikaupan siemenvalikoimissa ollut ihan varmasti. Alun perhoskuva on ihana, tänä kesänä on perhoasia riittänyt, montaa lajia ja paljon :)

    VastaaPoista
  8. Perhosia on tosiaan ollut valtavasti.
    Bongasin näiden siemeniä Costa Ricassa ja paluumatkalla sieltä Schipholin lentokentän siemenmyymälässä.

    VastaaPoista
  9. No nyt täytyy tunnustaa, etten ole ikinä kuullutkaan naranjillasta. Harvoin on se päivä, että kuulee hedelmästä tai vihanneksesta, joka on tuikituntematon, mutta tänään se päivä oli :) Viiteenkymmeneen vuoteen on varmasti mahtunut monenlaista.

    Ihanaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pystyin esittelemään jotain uutta.
      Kiitos Laura kommentista. Kyllä näin pitkään "uraan" tosiaan mahtuu paljon, myös epäonnistumisia.🤣

      Poista
  10. Sinulla on aina jotain kiehtovaa näissä kuukausipostauksissa. Ihania juttuja lukea <3

    Satu - Tsajut

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi