Sini nukkui kuin vauva jalkakäytävällä. Aikuisille oli rotiutunut riita. He kähisivät kuiskien.
- Tänne toit meidät kärsimään.
- Kukahan se rukoili, että lähdetään Eino RAKAS Australiaan?
Isompi tytöistä haaveili sylki suussa Saimi-tädin lihapullista. Sitten äsken näkemästään naisesta. Nainen oli ilmestynyt heidän huhuiltuaan helouta hotellin aulassa. Tytöstä tulisi isona samanlainen. Hänkin nostaisi hiuksensa päälaelle. Maalaisi turpansa räikeänpunaiseksi. Pitäisi kullanvärisiä tissiliivejä ja aamutakkia. Antaisi aamutakin valahtaa olkapäältä, kun Eino ja Sini tulisivat kysymään halpaa huonetta. Hänkin sanoisi; darling, please take the girl outside.
Volkswagen-pikkubussi pysähtyi jarrut kirskuen, särkien illuusion. Ulos loikkasi Einon ikäinen mies huikaten,
- olen Zinnbauer! Teidät on saatava yöksi katon alle!
 |
| - Ken tästä ovesta käy tekee sen omalla vastuullaan, sanoi pastori Zinnbauer, Adelaiden luterilaisen seurakunnan pastori käsi Volkswagen:n ovenkahvalla. Adelaiden asukkaat tunsivat hyvin anteliaan pastori Zinbauerin ja hänen pikkubussinsa, joka tuntui olevan aina liikkeellä, aina täynnä ja aina pelottavan kovassa vauhdissa. |
 |
| Tämä pääovi vei aikoinaan pariskunnan privattipuolelle. |
 |
| Tätä polkua pääsi takapihan peltikopeille. |
 |
| Juuri tässä oli meidän kopperomme. |
 |
| Kukaan ei luvannut minulle ruusutarhaa. Pastori Zinnbauerin luona sen kuitenkin sain. |
 |
| Pääsin taas käymään koulua. Entisen kouluni oma talo. Koulun neljä taloa kisasivat paremmuudesta kaikissa aineissa. |
Silloin ennen (Romaanistani POSITIO 16093)
20 Marlborough street
"Kirsti heräsi kovaan pissahätään kerrossängyn yläpetillä. Hetken hän leijui valveen ja unen rajamailla. Harmaa karkea villahuopa pisteli ja kutitteli ilkeästi. Vuoteessa ei ollut lakanoita. Tyyny haisi vanhalle tupakalle ja pinttyneelle lialle. Pienen huoneen - tai paremminkin varastokopperon - vastakkaisella seinustalla, kapeahkolla parivuoteella Alma oli vetänyt harmaan viltin hupuksi päänsä yli. Jalat olivat pohkeista alaspäin paljaana. Ne nytkähtelivät kuin Alma olisi juossut unissaan.Alman vieressä kuorsasi Eino suu auki. Toisesta suupielestä valui ohut kuolavana parransängelle, jossa suuri musta raatokärpänen nautiskeli olostaan. Hyönteisverkkoikkunasta Kirsti näki aamun sarastavan. Tutun kuuloinen tuhina hänen alapuolellaan kertoi Sininkin nukkuvan.
Kirstiltä meni hetki ennen kuin hän ymmärsi, missä oli ja mitä oli tapahtunut. Alfred Zinnbauer oli ajanut heidät pikkubussillaan College Park-nimiseen kaupunginosaan, 20 Marlborough Streetille, jossa miehen koti sijaitsi. Mutta ei mies ollut heitä kotiinsa viennyt, vaan sen takapihalle. Mikäli Kirsti oli yön pimeydessä hahmottanut oikein, pihalla oli useita samanlaisia koppeja, jossa he nyt olivat.
Varoen herättämästä muuta perhettä Kirsti hiipi kopista ulos. Hän huomasi nukkuneensa päivävaatteissaan. Leninki oli rypistynyt kurttukasaksi. Hän ei antanut sen häiritä. WC-rivistö löytyi kopperon takaa vasemmalta heti pyykkituvasta seuraavana. Niitä vastapäätä sijaitsivat suihkukopit. Kirsti meni ainoaan lukitsemattomaan wc-kopperoon. Se osoittautui likaiseksi, aaltopeltiseksi, betonilattialliseksi vesiklosetiksi. Vesisäiliö oli korkealla seinällä ja vessa vedettiin säiliön kupeesta riippuvasta metalliketjusta. Kirsti ei ollut eläissään nähnyt niin likaista ja haisevaa käymälää. Hän joutui asioimaan jalat istuimen reunoilla korkealla kyyristellen. Paperia ei tietenkään ollut. Ruttuinen mekon helma sai toimittaa sen virkaa. Kun hän kiskaisi ketjusta, se katkesi. Ketjun pää jäi käteen. Kirsti säikähti. Hän sinkosi hädissään ketjun asumattoman naapuritontin pöpelikköön.
Kirsti päätti saman tien tarkastaa ympäristön. Aaltopeltikoppeja oli suorassa rivissä kuusi. Päärakennus oli suuri, komea kivestä rakennettu pytinki, varsinainen kartano, jonka ulkonäköä pilasivat vain takapihan puoleisiin nurkkiin lisätyt peltikopit."
 |
| vessat |
Hyväntekijöidemme tarina
 |
| Wallernin kuraattori Alfred Freund-Zinnbauer |
Luterilainen pastori Alfred Freund-Zinnbauer (1910-1978) |
Yrittäessään välttää juutalaisvainoja Alfred lisäsi äitinsä tyttönimen sukunimeensä vuonna 1931. Siitä alkaen hänet tunnettiin nimellä Freund-Zinnbauer. Vaikka Alfred kasvatettiin katolisena, hän kouluttautui luterilaiseksi pastoriksi, opiskeltuaan teologiaa Wienin yliopistossa. Hänet nimitettiin kuraattoriksi Wallerniin (220 km Wienistä länteen) vuonna 1934. Alfred asetettiin Wallerin seurakunnan pastorin virkaan 27. heinäkuuta 1936. Vain 12 kuukautta myöhemmin hänet erotettiin virasta juutalainen taustan paljastuttua.
 |
| Helga, taustalla avustettavien asuttamat kopit. Meidän koppi oli ensimmäinen oikealla |
Kirjastonhoitaja Helga Josephine Freund-Zinnbauer (1909-1980)
Helga syntyi 24. helmikuuta 1909 Orsovassa, Itävalta-Unkarissa, (nyk. Romaniassa) toimittaja Otto Alscherin ja hänen vaimonsa Else Leopoldine (os Amon) tyttärenä. Perhe muutti useita kertoja poliittisten levottomuuksien vuoksi. Helga kävi katolista lukiota Timisoarassa. Hän opiskeli mm. psykologiaa Wienin yliopistossa ja valmistui filosofian tohtoriksi 1936. Helga puhui sujuvasti kuutta kieltä ja hänet akkreditoitiin lukion opettajaksi.
20. maaliskuuta 1938 Alfred ja Helga menivät naimisiin Gumpendorfin luterilaisessa kirkossa, Wienissä.
 |
| Pariskunta oli varannut talosta omaan käyttöönsä makuuhuoneen, toimiston wc:n ja keittiön. Muu osa suuresta talosta oli avustettavien käytössä |
Aviopari Freund-Zinnbauer
Oltuaan aiemmin virassa Wallernin seurakunnassa Euroopassa, Alfred Freund-Zinnbauer hyväksyttiin hakemaan virkaa Australian evankelis-luterilaisesta kirkosta.
Chichesterin piispa järjesti pelastusoperaation natsien vainon uhreille. Piispan suojeluksessa Freund-Zinnbauerin pariskunta matkusti ensin Englantiin toukokuussa 1939. Lontoosta Australiaan he seilasivat SS Orontesilla ja saapuivat Adelaideen 21.2.1940.
Neljä kuukautta myöhemmin Alfred Freund-Zinnbauer internoitiin. Syyksi ilmoitettiin varotoimenpide. Hän vietti lähes neljä vuotta leireillä Taturassa, Victoriassa ja Lovedayssa Etelä-Australiassa. Hänet vapautettiin helmikuussa 1944. Ensimmäisen vuoden vapautumisensa jälkeen Alfred työskenteli metallityöntekijänä Pope Products Ltd: ssä Adelaidessa. Huhtikuussa 1945 hänet nimitettiin luterilaiseksi kaupunkilähetyssaarnaajaksi Adelaideen.
Hänen vaimonsa oli ollut kirjastonhoitajana Barr Smithin kirjastossa Adelaiden yliopistossa vuodesta 1943 alkaen. Australian kirjastonhoitajien instituutin kelpoisuustodistuksen Helga suoritti vuonna 1946. Hän työskenteli samassa työpaikassa eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1974.
Kaupungin lähetyssaarnaajana Zinnbauer (kuten hän oli alkanut itseään kutsua) tarjosi luterilaisille hengellistä tukea seurakunnassa ja laitoksissa. Hän ohjasi myös "sitoutumattomia" jäseniksi uusiin Adelaideen perustettuihin seurakuntiin. Tässä työssä hänelle kertyi runsaasti tietoa sairaiden, köyhien, vankien, sekä vanhusten ja nuorten hädästä ja tarpeista.
Zinnbauerin käsitys pastorin tehtävistä poikkesi suuresti hänen työnsä valvomiseksi määrätyn ja perustetun komitean käsityksestä. Zinnbauer uskoi vakaasti, ettei hengellistä tukea voida erottaa käytännön avusta.
MATTEUS 25:35-36
"Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä;
minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda;
minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
minä olin alaston, ja te vaatetitte minut;
minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa;
minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'"
Zinnbauer koki velvollisuudekseen auttaa kaikkia apua tarvitsevia ihmisiä yhteiskuntaluokasta, rodusta ja uskonnosta riippumatta. Myös uskottomat ansaitsivat tulla autetuiksi. Näistä syysiä hän ajautui usein konfliktiin valvontakomission kanssa. Vaimoltaan hän sai työlleen täyden tuen.
Valvontakomissio lyttäsi kaikki Zinnbauerin aloitteet järjestelmällisesti.Virallisista lähteistä oli saatavilla hyvin vähän rahaa. Niinpä tämä uuttera pariskunta rahoitti suuren osan työstään omilla palkoillaan ja järjestämällä hyväntekeväisyystilaisuuksia. Zinnbauerien innoittamina myös monet luterilaisen kirkon jäsenet tarjosivat mielellään aineellista ja käytännön apua Zinnbauereiden avustusprojekteille.
Pariskunta opiskeli ruotsia, jotta he voisivat kohdata Adelaideen saapuvien skandinaavisten alusten miehistöä. Pelkästään vuoden 1949 aikana Zinnbauerit järjestivät tilaisuuksia yli neljälle tuhannelle merimiehelle.
1948 alkoi Saksasta saapua pakolaisia Australiaan. Hieman myöhemmin pakolaisia tulvi myös muista Euroopan maista. Zinnbauerit olivat laivalaiturilla tai rautatieasemalla tulijoita vastassa. Pariskunta auttoi tulijoita asunnon ja työpaikan löytämisessä. He auttoivat henkilökohtaisissa ongelmissa, järjestivät lasten kouluun ilmoittautumiset, sekä toimittivat tulijoille käytettyjä vaatteita, kalusteita ja kodinkoneita.
Vuonna 1951 Zinnbauer perustivat ”hostellin” osoitteeseen 20 Marlborough st. College Park. Pariskunta asui itsekin hostellissa 24 vuotta, majoittaen tuhansia ihmisiä. Asukkaina olivat laivoilta loikanneet merimiehet, sairaalasta tai vankilasta karanneet ja vapautuneet, aviomiestensä hylkäämät vaimot lapsineen, kodittomat ym.
