Viimein tyttö oli jättämässä taakseen kaiken entisen: lastenkodin Saimi-tädin leipomat leivät ja Dessa-kissan. Iski armoton ikävä. Sitten hän ilkkui itseään. Entäs synkät susimetsät ja selkäsaunat? Mieli keveni. Syntyi hillitön tarve nauraa. Taivas leiskui sinisempänä.
- Tämä on meidän uusi kotimaa, uskomattomien mahdollisuuksien maa, Eino puheli hiljakseen, silittäen tytön päätä.
Laivan irrotessa laiturista, kaiuttimista soi viimeisen kerran tuttu, mahtipontinen marssi:
- Enää kaksi vuorokautta laivalla, joku suomalainen totesi.
- Pitkä matka alkaa olla lopuillaan.
- Uuden, paremman elämän alku häämöttää.
- Täältä sitä tullaan kultaa vuolemaan!
- Kouluissa näistä suomalaislapsista kasvaa uusia australialaisia, jotka eivät erotu Australiassa syntyneistä.
Viikon 47 krapusanat ovat tarve, ilkkua, armoton.