Perhe oli siirtolaisviranomaisten paperilla määrätty leirille.
Bonegilla sopi huonosti lapsiperheille. Joka kolmas leirin asukas oli alle 16-vuotias. Asunnot olivat entisiä armeijan parakkeja. Seiniin sutaistu maali ei tehnyt murjuista kotia. 
Sisällä ei ollut riittävästi tilaa eläväisille lapsille.
Outo ruoka kummeksutti, eikä maistunut tytölle. Etenkin moneen kertaan käytetyssä rasvassa paistetut lampaanihrakimpaleet, soijasoosi, ja kuumassa maidossa uitetut maissihiutaleet etoivat.
- Yök! Tyttö hiipi alistuneena pöytään.
- Hemmetin tulokkaat! Tyttö oli taianomaisesti ymmärtävinään kokin sanat.
- Puhun englantia, hän pamautti.
Kokki katsoi tyttöä huvittuneesti. Mies selvästi inhosi häntä. Ehkä tämä inhosi kaikkia siirtolaisia, Bonegillaa ja hallituksen siirtolaispolitiikkaa.
- Shhhh, Eino sihahti.
- Näiden ruokamistereiden kanssa kannattaa olla väleissä.
🇦🇺
Viikon 48 krapusanat ovat taianomainen, paperi, hiipiä.
Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.
Se tunne, kun 60 vuotta myöhemmin pääsin käymään Bonegillassa, jonka yhteen lohkoon on tehty siirtolaismuseo. Tässä ruokasali ja astiat, jotka jokainen tiskasi itse.
Niiden 24 vuoden aikana, jolloin Bonegillan vastaanottoleiri toimi, sen läpi kulkeneiden siirtolaisten määrä nousi yli 309 000. Se oli Australian suurin maahanmuuttajien vastaanottokeskus. Australian hallitus, pyrki aktiivisesti toteuttamaan politiikkaa, jonka mukaan siirtolaiset asuivat aluksi koulutuskeskuksissa, jotta he voisivat sopeutua "australialaiseen elämäntapaan".
Naisten pesuhuone
Leiri, oli jaettu 24 lohkoon, joissa kussakin oli keittiö, ruokasali, kylpy- ja wc-tilat. Alueella oli yhteensä yli 800 rakennusta. Majoitustilat olivat entisiä armeijan puurunkoisia rakennuksissa, joissa oli myös aaltopeltisiä seiniä.
Uusien saapujien laivamatka päättyi yleensä Port Melbournen satamaan. Sieltä jatkettiin junalla Bonegillaan, jossa tarjottiin ateria ja tulijat majoitettiin.
Maahanmuuttajat eroteltiin ja jaettiin lohkoihin kansallisuuden mukaan. Näissä lohkoissa miehet ja naiset erotettiin, myös naimisissa olevat. Alle teini-ikäiset lapset laitettiin naisten lohkoon ja ”isot pojat” miesten lohkoon. Mutta tähän oli totuttu jo tulomatkalla laivalla, jossa oli mies- ja naishytit.
Virkistystoiminta koostui tanssitunneista, kirjastosta ja uinnista Hume-järvessä. Elokuvia näytettiin kahdesti viikossa.
Työvoimaviranomaiset lähettivät meidän ryhmässä tulleet suomalaismiehet sadonkorjuuseen hedelmätarhoille. Niille, jotka eivät työllistyneet maksettiin pientä työttömyyskorvausta. Toistuvat työtarjousten epäämiset johtivat korvauksen menetykseen. Koulutuksesta tai työkokemuksesta riippumatta kaikki miehet luokiteltiin "työmiehiksi" ja naiset "kotirouviksi", mikä turhautti monia.
Suurin osa eurooppalaisista maahanmuuttajista ohjattiin Bonegillaan. Osa brittiläisistä maahanmuuttajista ohjattiin kaupungeissa sijaitseviin vastaanottokeskuksiin. Muille kuin briteille järjestettiin Bonegillassa englanninkursseja. Kaikki kouluikäiset lapset kävivät leirin omaa koulua, jossa opetuskielenä oli englanti.
Monen perheen tie kulki leiriltä toiseen. Mekin ennätimme asua kolmella eri leirillä.
