TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

TOKI ELÄIMISTÄKIN SAA KANTAA HUOLTA


Kivet rasahtelivat kolmikon kenkien alla. Kaikilla oli salkku kainalossa, suu tiukkana viivana. Lapsiperheenä heillä oli vaikeuksia saada  kissa Löytöeläintalosta. Nyt sieltä tultiin tarkastuskäynnille isolla porukalla. Jännitti - kuin olisi kusiset sukat jaloissa. Eläinsuojelun vapaaehtoistyöntekijöiden tiukka syyni ihmetytti. Eihän heillä sentään jänisruttoa ollut. 

Turhaan perhe jännitti. He saivat Ruusun ja Kielon. 

 



 Avuttomia ihmislapsia perheeseen putkahteli pelkillä puhelinsoitoilla. Sosiaalityöntekijät vain ilmoittivat, että synnytysosastolla olisi lapsi, josta äiti luopuu. Otatteko? 


 

 

Jos vastaus oli myöntävä, heille kerrottiin syntyneen vauvan sukunimi. Suurta hämmästystä herätti, kun sairaalassa kukaan ei tarkistanut, keitä he olivat ja millä valtuuksilla he saapuivat hakemaan ko. vauvaa. Miksi?

🐾


 Viikon 41 krapusanat ovat olla, jänisrutto, kusinen.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna 100 sadan teksti. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin Susun blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki Susun blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

18 kommenttia:

  1. Totta, toisinaan ihmettelee yhteiskunnan lakeja ja asetuksia. Eläinten kannalta hyvä, mutta kuka suojelisi pientä ihmislasta elämänsä alussa ja sen jälkeenkin.
    Onneksi on teidän kaltaisianne ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiaalityöntekijät olisivat voineet evästää sairaalan ihmisiä. En olisi pannut pahakseni, vaikka olisi pitänyt näyttää paperit.
      Me olisimme voineet olla ketä tahansa.
      Vapaaehtoistyöntekijöitä hirvitti antaa kissoja lapsiperheeseen. Hyvä vaan, että olivat varovaisia.

      Poista
  2. Hieno krapu, lasten puolesta ihmetyttää. Luin Suomen eläinsuojeluyhdistyksen sivulta, että Suomessa hylätään vuosittain 20.000 kissaa! Järkyttävää. Tänä vuonna eläinten viikon teemana onkin Arvokas kissa. Sitähän ne ovat, tiedämme molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 20 000 hylättyä kissaa vuodessa. Käsittämätöntä.
      Toisaalta 10 000 lasta tarvitsisi uuden kodin. Sitäkään ei voi ymmärtää.

      Poista
  3. Näinkö tosiaan? Tuntuu mahdottomalta ajatuksenakin. Toki siitä on omakohtainenkin kokemus, kun oltiin hankkimassa löytöeläinsuojasta koiraa, niin syyni oli just kuvaamasi sorttinen. Käytiin vieläpä kuukauden kuluttua tarkastamassakin tilanne. Meidät kelpuutettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat itse lapsettomia ja heitä hirvitti antaa kissoja lapsiperheeseen meitä näkemättä. Olisi ne voineet tulla katsomaan kissoja myöhemmin, mutta eivät tulleet.
      En syytä sosiaalityöntekijöitä. He tunsivat meidät ennestään, mutta sairaalan välinpitämättömyys hirvitti.

      Poista
  4. Hmmm...maailma heittelee lapsiakin. Minulla on facebook ystävä joka poika Afrikassa löysi pienen työtön roskiksesta...ja ottaa sen nyt omakseen. En edes tiedä onko se siellä laillista, mutta roskalaatikon voittaa vaikka minä päivänä. P.S Meilläkin nyt tuon alimman kuvan näköinen pikkukundi, lapsenlapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon suloisesta lapsenlapsesta.
      Monessa Afrikan maassa varmasti onnistuu. Niissä on niin paljon esim. AIDS-orpoja, että kaikki apukädet lasten kanssa tarvitaan.

      Poista
  5. Uskomaton tuo lapsijuttu. Me saatiin Siiri-kisu löytöeläintalosta. Minkäänlaista syyniä ja tenttaamista ei ollut. Nyt Siiri on jo aika hyvin kesyyntynyt. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä uskomatonta toimintaa sairaalalta. Sosiaalityöntekijät tunsivat meidät, joten asia voitiin hoitaa näin. He kävivät myöhemmin katsomassa lapsia.
      Te olette aikuisperhe, joten he luottivat Siirin teille ilman muuta. Meillä he pelkäsivät lasten kiusaavan kissoja.
      Onnea Siirin johdosta ja hyvää tätä viikkoa!

      Poista
  6. Niin totta, esim eläinten ruoka on paljon paremmmin valvottua ja standardisoitua. Ihmislle saa sen sijaan syöttää lähes täyttää ihteään ennen kuin alkaa mölinä=)
    On paljon ihmisiä jotka eivät saisi otta mitään eläintä, joku "ajokortti" voisi olla paikallaan. Kaikkien kaaliin kun ei mene että se on kymmenvuotinen sitoumus, kesäkissaa en pystyisi jättämmän mitenkään, tunnon tuskat polttaisivat elävältä..Hui, kauhea ajatus, pelkkä ajatus riiti ahdistamaan..on tää.
    Mut siis hyvä krapu! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sus'
      Täysin samaa mieltä kanssasi, että eläimen ottamiselle pitäisi olla viralliset kriteerit. Niin vältyttäisiin monilta kärsimyksiltä. Ihan hyvä, että syynättiin.
      Olisin toivonut sairaalan tarkistavan henkilöllisyytemme, kun haimme lapsia.

      Poista
  7. Ottaisin niin mielelläni kissan, mutta olen allerginen, niin se ei käy, vaikka saisinkin varmaan, koska pieniä lapsia ei enää ole.
    Kyllä oli ajatuksia herättävä krapu. Jäi mieltä vaivaamaan pitkäksi aikaa. Luin myös kaikki kommentit ja sieltä tuli vahvistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saisit kissan lennossa, kun Suomessa hylätään 20 000 kissaa vuodessa.
      Myös moni lapsi tarvitsee uutta kotia <3

      Poista
  8. Hyvä että eläimistä pidetään huolta.
    Mutta on todella väärin että esim. kissa voidaan lopettaa jos sillä on parantumaton vaiva mutta ihmistä ei saa päästää pois. Käsittämätöntä on että esim. vanha, sängyssä makaava, ihmisarvonsa menettänyt, vaipoissa makaavaa pidetään hengissä vain koska sydän on vahva mutta muuten ihminen täysin pihalla. Olisi hänelle sekä läheisille helpotus päästää irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lain muutoksen esteenä saattaa olla, että pelätään väärinkäytöksiä. Pientä parannusta tuo hoitotahto, jolla voi enakkoon ilmoittaa omaa hoitoa koskevia toivomuksia. Kaikilla ei sellaista vielä ole ja vaikka olisikin, tietäisikö hoitohenkilökunta siitä?

      Poista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi