TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

torstai 28. toukokuuta 2020

TOUKOKUUN LOPUN PIHAKIERROS


Pari lämmintä ja aurinkoista päivää on saanut pihan kukkimaan. 
Meillä käytetään luomulannoitusta.
😂

Pihaamme rumentaa lukuisat sähkotolpat ja koiria varten rakennetut aitaviritelmät.
Salkoruusu näyttää selvinneen hyvin lumettomasta talvesta huolimatta.


Ensimmäiset pionit ovat nupulla.
Muutama päivä sitten tämä kärhö oli vielä ruma ruskea risukko.
Kasvimaat on tehty. Nyt voi vain odottaa. Tähän kasvimaan päätyyn olen kipannut kaikki mukulat, jotka koirat ovat onnistuneet kaivamaan ylös kukkapenkeistä.

 Pihalla ja lähiympäristössä on meneillään valkoinen kausi, kun Norjan morsiusangervot, luumu-, kirsikka- ja päärynäpuut sekä tuomet kukkivat.


Myös ensimmäiset omenapuut aloittelevat kukintaansa.

tiistai 26. toukokuuta 2020

UUSI

Pienen Linnun MakroTex-haaste on Uusi.  Haasteeseen voit osallistua tavallisilla tai makrokuvilla täällä. 
Vanhojen ihmisten nurkissa on niin paljon kaikenlaista tavaraa, ettei yleensä tule hankittua mitään uutta. Siksi aioin jättää tämän haasteen väliin. Sirovuoripalmu viihtyy parhaiten pienessä ruukussa. Nyt se kuitenkin pääsi mullanvaihdon yhteydessä uuteen, hieman suurempaan ruukkuun.

tiistai 19. toukokuuta 2020

KAUNIS KEVÄT


Pienen Linnun makrotex-haasteen aihe tälle viikolle on Kaunis kevät. Voit osallistua haasteeseen tavallisilla tai makrokuvilla täällä.
Vaikka kevät on ollut kylmä, kukat ovat pitäneet pintansa. Tykkään kaikista kevätkukista,
mutta erityisen mieltynyt olen pikarililjoihin.



Kaunista viikkoa kaikille!

tiistai 12. toukokuuta 2020

TOUKOKUU

Vuonna 2020
Kun toukokuussa on lunta katolla, sitä on maassakin. MakroTex-kuvahaasteen aihe on toukokuu. Pienen Linnun haasteeseen osallistuvien kuvia voit katsella täällä. Sinäkin olet tervetullut osallistumaan tavallisilla tai makrokuvilla.
Ylioppilastutkintolautakunta on julkaissut tänään tämän kevään ylioppilaiden nimet. Mummo ja vaari onnittelevat Sannia❤️ ja Aadaa❤️. Perinteiset ylioppilasjuhlat jäävät tänä vuonna väliin kokoontumisrajoitusten vuoksi.



Vuonna 1970
Tulin ensimmäisen kerran äidiksi toukokuussa 50 vuotta sitten. 

 💕❤️Onneksi olkoon Julia❤️💕

tiistai 5. toukokuuta 2020

NÄEN PUNAISTA

 Pienen Linnun MakroTex-haaste on punainen. Haaste ja lisää pirteää punaista täällä. Näinä aikoina moni tunnustaa näkevänsä aika ajoin punaista. Sama täällä. Kasvihuoneessa sitä soisin näkeväni enemmänkin.
Toki pienikin ripaus saa mielen iloiseksi.
 Luonnossa ei paljon punaista näe, mutta kun oikein tarkkaan katsoo niin ukkoteeren heltta on punainen.

Janon sammuttaa punaherukkamehu.