TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

perjantai 28. helmikuuta 2020

AUCKLANDISSA ja SEN YMPÄRISTÖSSÄ

Tervehdys kaikille lukijoille. Olemme nyt Uuden Seelaninn Pohjois-saarella, Aucklandissa.

Ensimmäiseksi tänne saavuttuamme, kiinnitin huomioni näihin eri lastensuojelu-organisaatioiden suuriin, vetoaviin julisteisiin katukuvassa: "Ota minut sijaislapseksi, anna minulle tulevaisuus". Uudessa Seelannissa, kuten monissa muissakin korkean elintason maissa, on valtavat tuloerot. Se heijastuu lasten hyvinvointiin. Sijaisperheistä on huutava pula. Sydämeen koskee, kun sijaisvanhempia on etsittävä tämän kaltaisilla menetelmillä. Suomessakin näkee lehdissä ilmoituksia, joilla etsitään sijais- ja tukiperheitä.

Havupuumetsässä on satoja havupuulajeja.
Auckland's Botanic Gardens on 64 hehtaarin laajuinen kasvitieteellinen alue Manurewassa, n. 30 kilometriä  Aucklandin keskustasta. Ensimmäisen kerran maata kasvitieteelliseksi puutarhaksi ostettiin 1968. Alueen aktiivinen kehittäminen aloitettiin vuonna 1973. Puutarhat avattiin virallisesti yleisölle 1983. Samana vuonna julkaistiin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Visitor's Guide (Vierailijan opas). Oppaassa on yli 10 000 puutarhasta löytyvää kasvia. Vierailumme osui loppukesään, jolloin laajat nurmikot ovat muuttuneet vihreästä ruskeaksi. Vettä säästetään, joten nurmikkoja ei kastella.

Puutarhassa on aika-ajoin vaihtuvia näyttelyitä. Meidän vieraillessa oli esillä monia patsaita. Nämä tanssijat taitavat valssata puutarhassa pysyvästi.

Enpä ennen tiennyt Aaloe-puita olevan olemassakaan. Täällä kivikkopuutarhassa niitä on montaa eri lajia.

Uuden-Seelannin korkein rakennus, Sky Tower sijaitsee Aucklandin keskustassa. Sieltä voi katsella kaupunkia 220 metrin korkeudesta katutason yläpuolelta. Tornista on
mahtavat 360° panoraamanäkymät jopa 80 kilometriin päähän. 
Auclandin kotimme sijaitsee kilometrin päässä Sky Towerista talossa, jossa on vihreää ja sinistä.
Auckland-museo (iso rakennus) sijaitsee linnun tietä kahden kilometrin päässä Sky Towerista. Niinkin kauaksi näkee melko selvästi.

Auclankd-museossa on runsaasti Uudesta Seelannista, sen sijainnista ja ihmisistä kertovia kokoelmia. Päivittäin voi nähdä maorien esityksiä. (Kuva esityksen esitteestä)


Sky Towerissa on mahdollisuus Sky Jumpiin, 192 metrin hallittuun vapaapudotukseen. Pudotukseen 53 kerroksesta Sky City Palace-aukiolle 85 km/h vauhdilla kuluu 11  pelottavaa sekuntia. Kun olimme tornissa katselimme lasin läpi kahden rohkean ihmisen yritystä ja suoritusta. Tyttö ei uskaltanut hypätä. Minä olin helpottunut, ettei tuo tärisevä tyttö syöksynyt alas korkeuksista.
Tämä mies oli rohkeampi. Hyppääminen maksaa 220 dollaria. Ehkä sen tuoma adrenaalipiikki on sen arvoinen. Itse en suostuisi hyppäämään, vaikka minulle maksettaisiin tuo 220 dollaria.
Hyvää karkauspäivää ja maaliskuuta!

14 kommenttia:

  1. Teillä maailmanvalloitus vaan jatkuu! Upeita kuvia & elämyksiä.

    VastaaPoista
  2. Te päädytte aina kasvitieteelliseen puutarhaan tai luonnonpuistoon, luontoihmisinä. Minäkään en tiennyt, että on aaloepuita. Olin ajatellut, että on korkeintaan pensaita ihanteellisissa olosuhteissa. Siellä on niin kaunis luonto ja sinulla upeita kuvia. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvitieteelliset puutarhat ovat meille pakkomielle.
      Aaloet olivat ennen minullekin pelkkiä pensaita.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Taas uutta tietoa eksoottisesta maasta. Hienot kuvat, aaloen ajattelin olevan pansasmainen puska tai joku kaktuksen tyyppinen kasvi:)Onnea matkailuun, pysykää terveinä 💛 Tuo hyppyhomma hirvitti jo kuvasta katsellessa, esikoinen on hypännyt benjihypyn, itse en voi edes ajatella mokomaa, minulla tyypillinen korkean paikan kammo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuolla puutarhassa niitä pensaan ja kaktuksienkin näköisiä aaloeita, mutta nämä puut olivat ihka uusia tuttavuuksia.
      Sydämeen koski, kun se tyttö alkoi täristä hyppypaikalla. Onneksi ei hypännyt. aika hurjaa katsottavaa se oli, vaikkei itse todellakaan hyppäisi. Minun kammoni on saanut siedötyshoitoa viime aikoina, ja vanhana se on muutenkin vähentynyt.
      Pysy sinäkin terveenä <3

      Poista
  4. Kiitos kuvista ja tiedoista. Itseäni huiputti jo pelkkä lukeminen tästä hypystä en olisi pystynyt katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin jännitin hurjasti tuon tytön hyppyä, kun se raukka oli niin peloissaan. Jäin miettimään saiko hän rahansa takaisin, kun hyppy jäi tekemättä.
      Pysykää tekin turvallisesti maan pinnalla - please.

      Poista
  5. Voi ihanuus, mitä kaikkea saattekaan kokea. Minulle Uusi Seelanti on ihan tuntematonta aluetta. En ole tainnut tutustua tähän maahan edes kaunokirjallisuudessa. Kiva kun jaat kuvia kanssamme. Upea kasvitieteellinen puutarha ja hurja Sky Jump. Hyvää alkanutta maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyen loman vuoksi ei vanha olisi voinut tänne tullakaan, koska paluulento koneen vaihto paikkaan, Dubaihin kestää lento 17 tuntia. Hurjapäitä mahtuu maailmaan. Joka päivä tuolta jotkut tuolta hyppivät. Hassua, etten minäkään ole lukenut kuin lapsena Australiassa yhden lyhyen kertomuksen maori-pojasta.

      Poista
  6. Jälleen kauniita kuvia puutarhasta. Tuo hyppy huimaa jo ihan kuvissakin, paikan päälle en uskaltaisi mennä enkä todellakaan hypätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornissa ollaan ikkunan takana, paitsi hyppääjät ja Sky Walkerit ja hekin valjaissa. Osassa 60 kerrosta on lasilattia ulkoreunalla, en uskaltanut sille astua.

      Poista
  7. Uuh tuota Sky Toweria ja en ikinä uskaltaisi. Ei ole järjellä selitettävä juttu tuo, mutta elämänhalu on niin kova ja kuolemanpelko niin tiukassa, etten uskaltaisi heittäytyä köysien varaan ja luottaa muiden ammattitaitoon.

    Aivan huippua reissun jatkoa Kirsti Kaija. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hymyilyttää, kun ajattelin sinun, jos yleensä kenenkään tuntemani ihmisen tuon loikan tekevän. Ehkä ajatus tuli sun avaruusinnostuksestasi. Minun teki tuon tytön yrityksen seuraaminenkin häihyä.
      Huippu maaliskuuta sinulle!

      Poista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi