TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

torstai 11. heinäkuuta 2019

KASVUN IHME

Olen joskus ajatellut, että kukat ovat uusiutuvia taideteoksia, joihin köyhälläkin on varaa. Ei haittaa, ellei rinnakkain kasvavien kukkien värit soinnu toisiinsa, sillä hetken päästä puhkeaa uusia. 
 Muutama päivä pois kotoa, Pohjois-Karjalassa ja puutarha näyttää aivan erilaiselta kuin lähtiessämme. Pionit pudottelevat terälehtiään ja osa liljoista on avautunut.
Vierailimme Joensuussa Avoimien puutarhojen aikaan. Niinpä kävimme Pihakuiskaajan matkassa-blogin Annelin ihanassa puutarhassa. Annelin puutarha on tulvillaan loppuun vietyä, harkittua kauneutta.  Sen jälkeen oma piha näyttää hieman homsuiselta. Costa Ricasta tuomistani siemenistä on kasvanut ainakin kesäleimuja. Kaikkia  tämän penkin kukkia en edes tunne.

 Ruiskaunokkeja ja kukkiva peruna.
 Kuivasta kasvupaikastaan huolimatta Malvat jaksavat kukkia vuodesta toiseen.


 Syysleimut ovat aikaisessa.

Samoin herukat.
 Tämän vuoden ensimmäiset valko-ja punaherukat keräsin eilen. Se oli rattoisaa hommaa Anna Janssonin Sokeaa hetkeä kuunnellen. Anneli vihjaisi äänikirjojen sopivan kuunneltavaksi puutarha-askareita tehdessä. Dekkari on sopiva harjoituskappaleeksi. Minulla on monta kirjaa luettavien listalla, mutta huomasin, ettei niitä saa (vielä?) äänikirjana. Harmi. Monta jo lukemaani kirjaa sen sijaan löytyy ääneen luettuna. 
 Kruunuvuokot alkavat kukkia uudelleen. 

    Kuusama ja köynnösruusu Pohjantähti.

Mukavaa loppuviikkoa meille jokaiselle!🍀

22 kommenttia:

  1. Niin kauniit kuvat ja ihanaa kukintaa❤️ Tällaisia kuvia voisi katsella vaikka kuinka paljon:) Mukavaa viikon jatkoa❤️

    VastaaPoista
  2. Kesä näyttää nyt parastaan. Tämän kesän kaikki kukinnot ovat upeita teillä, samoin on meilläkin. Äänikirjat ovat mainioita marjastus kumppaneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja ❤️
      Kesä tarjoaa tosiaan parastaan.
      Saisipa vaan kakkia kirjoja äänikirjoina. Toisaalta rakastan paperikirjoja, koska niiden ääreen on rauhoituttava

      Poista
  3. Ihanaa kukintaa sinulla. Minulla leimut on vasta nupuillaan. Punaherukat alkavat vasta kypsyä. Joten aikaisessa teillä on. Minulla ei Costa Rica vielä kuki 😀.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila ❤️
      Meillä on aika suojaisa piha. Yksi vanha mies kutsui siksi pihaamme paratiisivyöhykkeeksi.
      Kun kukinta alkaa myöhemmin, siitä saa nauttia pitemmälle kesää.

      Poista
  4. Kaunista! Ihania kukkia!
    Hyvää viikonloppua!🍀🌸

    VastaaPoista
  5. Hei Kirsti. Olipa kerrassaan mukava tavata sinua ja miestäsi. Käyntinne oli niin iso yllätys, ja mieluinen sellainen. Kiitos ihanista kommenteista kirjablogiini. Olen pahoillani, etten ole reagoinut niihin aiemmin. On ollut kiire viikko leipomiseen ym, kun lasten perheet tulevat tänään. Terveisiä miehellesi. Toivottavasti kotimatka sujui mukavasti. - Voi miten ihania liljoa sinulla on, niin upean värisiä. Meillä on nyt auennut kuusi liljaa. Tuntuu ettei kukkien avautuminen oikein edisty, kun lämpötila huitoo siellä vain kymmenen asteen tienoilla. Hyvää viikonloppua! PS. Kiva kun testaat äänikirjoja puutarhatöissä. Janssonin dekkari sopii varmaankin hyvin siihen tarkoitukseen. Kerrohan sitten, millainen kokemus tämä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli ❤️
      Kotimatka sujui hienosti, poikettiin matkalla Erkin siskolla.
      Erkiltä terkkuja.
      Täällä oli tänään jo lämpimämpää. Palattuamme sormetkin paleli.
      Janssonin dekkareissa on alussa historiallinen "tietoisku" ja ne sijoittuvat Gotlantiin, siksi olen lukenut niitä matkoilla.
      Antoisaa yhdessäoloa läheisten kanssa.

      Poista
  6. Aww these photo are so pretty, I could just lounge in your garden reading books all day.

    https://sarahrizaga.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Sarah ❤️
      Welcome to our garden, but please bring your own books. I'm afraid that you can't read our books 😂
      Have a nice weekend!

      Poista
  7. Aivan ihania kukkia ja kuvia.Teillä on valtavan suuri piha. Meillä herkukat on vasta raakileita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja ❤️
      Pihamme on suojaisa ja suuri, mutta nykyisin kaikkea kasvaa eniten mummonmökin nurkilla.

      Poista
  8. Onpa teillä kaunista ja kukkaisaa! Syysleimut eivät meillä edes kunnolla nuppua näytä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta ❤️
      Pihamme on suojaisa, paratiisivyöhyke, kuten naapurin vanha mies sanoi.

      Poista
  9. Voihan kesäleimut ja ihanaa, kun te kukkabloggaajat tapaatte toinen toisiaan tai olisiko puutarhabloggaaja oikea nimi, siis mikä teitä yhdistää. <3

    Aurinkoista viikonloppua Kirsti Kaija. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ❤️
      Anneli oli ennen puutarhabloggaaja, nykyisin hänen hienossa blogissaan on muutakin, esim. matkakertomuksia. Ne myös kiinnostavat minua. Toinen hänen blogeistaan on kirjablogi ja lukutoukkana seuraan sitäkin. Oli mahtavaa tavata ihailemani bloggari ja nähdä hänen kaunis puutarhansa.
      Aurinkoista viikonloppua sinullekin Tiia!

      Poista
  10. Wonderful garden, gorgeous flowers.
    Amazing photos.
    Have a nice weekend
    Hugs and all the best
    Maria

    VastaaPoista
  11. Ihania nuo siniset kukat Costa Rica-kuvassa. Sinulla on punaherukat paljon tummempia, muistatko niiden lajiketta? Omistani ei tule missään vaiheessa tuon värisiä ja uskoisin sinun omissa olevan syvempi makukin samalla.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommentistasi ja anteeksi, etten ole vastannut aiemmin.
    Punaherukka on lajikkeeltaan Jonheer van Tets'. Nimi viittaa Hollantiin (?)
    Minusta tämän pensaan marjat ovat parhaimmillaan sinällään popsittuna, koska ovar aika makeita :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi