TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

tiistai 30. huhtikuuta 2019

YLHÄÄLLÄ - MITÄ TAPAHTUI?

Pienen Linnun Makrotex-haaste tälle viikolle on ylhäällä. Lisää kuvia aiheesta löydät  täältä.
Nämä kuvat ovat muutaman vuoden takaa Kappadokiasta. Kaksi eivät ole omiani, vaan ne otti reissukaveri. Ennen auringon nousua kokoonnuimme paikalle, josta kuumailmapallolennot srarttasivat.
Ensimmäiset pallot ovat päässeet ilmaan

ja sitten mekin

Maisemat ovat valokuvaukselliset (kuva kaverin ottama).
 Mies ja minä olemme korin oikeassa etukulmassa.

Kaunista ja karua. Kun tuli aika laskeutua, vaikeudet alkoivat. Tuuli puski meidän palloa väärään suuntaan. Lopulta suunnan muutos onnistui, mutta aloimme laskeutua turhan vauhdikkaasti.

Päädyimme puun latvaan, jonne jumituimme (kuva kaverin ottama).

Haikeana katsoimme, kun onnistuneesti laskeutuneille tarjottiin kuohuvaa. Juokseva mies kiikuttaa koriimme sidottua köyttä kohti maasturia. Lopulta meidät hinattiin alas puusta maastureiden avulla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Mekin saimme kilistellä kuplivalla.
🥂

Nykyisin en hingu kuumailmapallon kyytiin vaan tyydyn ihailemaan kreikkalaisten Mariniki & George Dalamvelasin savesta valettuja kuumailmapalloja.

🥂Hyvää vappua!🥂

41 kommenttia:

  1. Upeat kuvat ja huimat on varmasti näkymät tuollaisista palloista:) Ihana kun pääsitte tuon kokemaan ja onneksi tekin pääsitte lopulta turvallisesti alas! Leppoisaa vappua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde kommentista ❤️
      Aurinkoista vappupäivää!

      Poista
  2. Hienot kuvat!
    Hieno kokemus!
    Hyvää vappua!🥂🎉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ❤️
      Hetkittäin kyllä pelotti.
      Aurinkoista vappupäivää!

      Poista
  3. Nyt en kestä, pakahdun. Olette kokeneet ja nähneet niin paljon ja tuonne minäkin olen haaveillut mennä. Tässä postauksessa on maailman mahtavimmat vappupallot ja te vielä siellä kaiken keskellä mukana. <3

    Ihanaa vappua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun vauhdilla, olet minun ikäisenä ennättänyt kokea paljon enemmän Tiia ❤️
      Iloista vappupäivää!

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja upea maisema. Hurja kokemus teillä! Yhdyn Tiiaan: olette matkustelleet rohkeasti ja ennakkoluulottomasti ja kokeneet valtavasti. Iloista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja ❤️
      Pakko myöntää, että hetkittäin pelotti.
      Ajattelen sinua lämmöllä!

      Poista
  5. Minä olen aina halunnut päästä kuumailmapallon kyytiin! Ei vain ole vielä kohdalle sellaista hetkeä osunut..
    Hyvää Vappua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Qaws.
      Kokemus oli mahtava, vaikka hetken pelotti.
      Aurinkoista vappupäivää ❤️

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Helppoahan se porukassa oli Riitta ❤️
      Aurinkoista vappua myös sinulle!

      Poista
  7. On kyllä kookkaita nuo pallot! Jylhiä maisemia näkee sieltä. Minulta on kuumailmapalloilu kokematta enkä tiedä rohkenisinko mennäkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään enää halua mennä pallolennolle.
      Mahtavaa vappupäivää ❤️

      Poista
  8. Teillä ollut mahtava kokemus leijailla karujenkin maisemien yläpuolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli ainakin mieleenpainuva.
      Maaisemat olivat karun kauniit.
      Mukavaa vappupäivää sinulle ❤️

      Poista
  9. Oi oi, Olipa jännää. Varmasti hinot näkymät.
    Iloista Vappua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi kommentista ❤️
      Hetkittäin oli vähän liiankin jännää.
      Tosiaan maisemat olivat karut, mutta kauniit.
      Hyvää vapun jatkoa teille!

      Poista
  10. Huh, mikä kokemus! nneksi pääsitte turvallisesti alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe kommentista ❤️
      Kyllä hieman jänskätti ajoittain.
      Onneksi ei etukäteen tiedetty kaikkia lennon koukeroita.

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Hup mitä kuvia.Ihanaa tätä vapunpäivää.Vähään on ilmat jähtyneet mutta sehän kuuluu vapun perinteisiin.

    VastaaPoista
  13. Kiitos kommentistasi RaijaAnnikki ❤️
    Kevätsää on oikukas.

    VastaaPoista
  14. No huh, olipa todella jännittävät kuvat. Hienosti kuvattu, monesti olen kyllä haaveillut kuumailmapallosta, tiedä sitten uskaltaisinko lähteä. Kauniit kuvat myös alakuvassa, tyyliin ja aiheeseen sopivat.

    VastaaPoista
  15. Kiitos Irja ❤️
    Se oli hieno elämys. Rohkaisen kokeilemaan, kun tilaisuus tulee.
    Olen ihastunut noihin savipalloihin.
    Hyvää toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
  16. Huh huh. Kyllä te olette kaikkea kokenut maan ja taivaan väliltä. Onkai sinulla tuollainen savikuumailmapallo kotona. Minusta se on tosi hieno .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ihastuin noihin pienoisilmapalloihin. Ikävä kyllä rikoin savisen tuliais-uumailmapallon, kun yritin sulloa sitä täpötäyteen matkalaukkuun.
      Hyvää viikonloppua Nila ❤️

      Poista
  17. No johan oli ikimuistoinen kokemus! Kappadokiasta otetut kuvat ovat aina jotenkin niin epätodellisia, kuin toisesta maailmasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ikäni mä muistan sen, ellei tule dementiaa.
      Hyvää viikonloppua Pauliina ❤️

      Poista
  18. Huikeita kuvia, osa ihan satumaisia. Mukavaa toukokuun alkua!

    VastaaPoista
  19. Kyllä varmasti oli hieno katsella kuumailmapallon lentoja.
    en minäkään uskaltaisi mennä.
    Ihania nuo kreikkalaiset savi-kuumailmapallot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Tuija ❤️
      Olihan se kokemus. Enää en menisi itse kyytiin, sillä laskeutuminen säikäytti.
      Minustakin nuo saviset ovat hienoja!

      Poista
  20. Huh, onpa ollut hieno elämys oikeasti tuo, kun jo kuvissa näyttää aivan sadulta. En olisi uskaltanut nousta koriin ... mutta sinä olet, Kirsti, toista maata :)
    Kaikkeen te olette mukaan ehtineet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva ❤️
      Iästä se ennättäminen johtuu, onhan meillä ollut aikaa :)

      Poista
  21. Upeita kuvia ja mikä matka! En ole varma, pystyisinkö itse...

    VastaaPoista
  22. Wau mitä kuvia. Tuollainen on varmasti ollut upea kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noksu kommentistasi ❤️
      Kokemus meinasi lopussa olla vähän liiankin jännä :)

      Poista

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi