TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

ONKO MEITÄ HUIJATTU

Olemme miehen kanssa siinä iässä, jolloin kaikenmaailman puuhapetet  yrittävät päästä arvioimaan 1977 valmistuneen talomme kuntoa ja meidän hyväuskoisuutta.
Kuluttajaliiton mukaan remonttipalveluiden kotimyynti on iso ongelma. Se näkyy kuluttajaviranomaisten työssä lisääntyvinä valituksina.
Vuonna 2017 kotimyynnistä tehtiin 1705 valitusta.  Vanhusten omistamiin taloihin on tehty tarpeettomia remontteja, suhteettoman kalliilla hinnalla. Joskus työnjälki on ollut ala-arvoista, eivätkä sovitut aikataulut ole pitäneet. 
 Toisinaan vanhusten koteihin on tultu tekemään arviota vastoin talon omistajan tahtoa.

Meidän ensimmäisen oman kodin ja sen ulkorakennusten kohdalla on tullut aika, jolloin on pakko tehdä isompaa remonttia. Mm. talon ikkunat ja ulko-ovet on on uusittava lämmityskulujen pienentämiseksi. Ikkunoita on yhteensä 43 kappaletta. Pelkästään niille tulee kiitettävästi hintaa.
Remontin tarpeen olemme arvioineet itse. Tarkoitus on tehdä ikkuna- ja oviremontti vielä tämän syksyn aikana. Ulkomaalaukset, kaiteiden uusimiset, pihavalojen ajanmukaistaminen, leikkipaikan kunnostus,  yms. saa jäädä ensi vuoteen.
Olemme allekirjoittaneet sopimuksen ikkunoiden toimittamisesta ja asentamisesta LÄMPÖLUX-nimisen firman edustajan kanssa. Korostan, ettei edustaja käyttänyt minkäänlaista painostusta saadakseen nimet palvelusopimukseen.

Silti huolestuttaa onko meitä huijattu. Lue aiheesta lisää täältä
Mies osaisi asentaa ikkunat ja ovet itsekin (onhan hän rakentanut talonkin), mutta se olisi monen kuukauden projekti. Se ei käy laatuun, sillä talossa toimii pienryhmäkoti. Lasten elämän on jatkuttava häiriöittä remontista huolimatta.
Koska ala on saanut valtavasti negatiivista julkisuutta, meidänkin on epäilty joutuneen huijatuiksi. Sitähän emme voi vielä tietää. Siksi kerronkin täällä blogissani viikolla 45 alkavasta ikkuna- ja oviremontista, sen edistymisestä, mahdollisista ongelmista, aikataulun pitävyydestä ja lopputuloksesta. Pysykää kuulolla ja jos on mahdollista jakakaa tätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi