 |
Meidän tomaatit näyttävät tässä vaiheessa vielä hyvinkin reheviltä. Syynä ovat varkaat. Tiedäthän ne rungon ja oksan väliin kasvavat ylimääräiset haarat. Ne tulisi poistaa vähintäin kerran viikossa. |
Tätä hommaa en suosittele tehtäväksi lasten kanssa, ettei käy kuin minulle kerran. Poika tuli viereen, kun katkoin sormillani pieniä varkaita. Hän katsoi minua, mutta ei sanonut mitään. Selitin hänelle mitä teen. Myöhemmin tapasin hänet kasvihuoneesta katkomassa tomaattien varsia. "Mä autan sua ja otan nääkin varkaat pois", kuului selitys.
Kun siirsimme tomaatit kasvihuoneeseen, laitoimme laatikoihin multaa vain puoleen väliin. Tänään lisäsimme multaa. Näin tomaatit kehittävät vielä uusia juuria peittoon jäävään varteen.
Tänä vuonna mummon muheva, edullinen ja hyvälaatuinen puutarhamulta on Tokmannilta. Kiitos yhteistyöstä.
Samalla mies sitoi tomaatit ja viritti niille tukilangat.
Kätevä mieheni asensi kasvihuoneeseen Blumat-kastelujärjestelmän (Kivikankaalta, josta myös edullinen kasvihuone). Systeemi säästää aikaa ja hermoja. Se ei tarvitse sähköä, eikä myöskään välttämättä vesihanaa tai painevettä. Jokainen kasvi saa vettä sitä mukaa, mitä tarvitsee.
Kun kerran putkitöihin ryhtyi, mies asensi samalla käsienpesulavuaarin toiseen huussiin. Meille on hankittu isolle pihalle kaksi huussia, ettei lasten tarvitse juosta kesken leikkien sisälle vessaan. Venäjänsininen maali huussin seinissä torjuu kärpäsiä.
Olen katkonut tulppaanien siemenkodat niiden kukittua. Näin siksi, etteivät kasvit käytä energiaansa siementen kasvattamiseen, vaan energia menee sivusipuleille, jotka kukkivat seuraavana vuonna.
Tätäkään hommaa ei välttämättä kannata tehdä perheen pienempien kanssa. Otin joskus lapset avukseni. Seurauksena oli, että he napsivat muista kukista kaikki kukkanuput sillä aikaa, kun olin laittamassa ruokaa.
Meillä on otettu lapsia mukaan töihin. He ovat oppineet nopeasti ja heistä on ollut suuri apu. Muutama kämmi on käynyt. Kuten silloinkin, kun poika oli mukana aitan maalaamisessa. Kun selkämme käänsimme, hän olikin jo maalaamassa talon keltaista tiiliseinää punaiseksi. Onneksi oli kyseessä punamulta, eikä öljymaali. Tai silloin, kun yksi pojista veti tuliset hiilet pönttöuunista keskuspölynimurin sisuksiin. Voit lukea vaarallisesta tilanteesta täältä.
Oletko sinä ottanut lapsia mukaan kodin askareihin?
Akileijat aloittelevat kukintaansa.
Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa!