ITSEPÄHÄN KÄRSIN

        Tämä on se aika vuodesta, kun meillä kärsitään tuoreesta kalasta.

Tämän päiväinen saalis 3,5 kiloinen made ja kuhan jötikkä. Madekeitto on lempikalakeittoni.

Jonkun valmiiksi tekemät takkapuut ovat jääneet lumen alle. Ehkä joku kärsii.

Sietäisin risua. Jonkun turhanpäiväisen kinan vuoksi päätin, etten puhu miehelle mitään. Kukahan siitäkin kärsisi?

Minusta tämä näyttää kilpikonnalta, jolla on tuntosarvet 

  "Itsepähän kärsitte" vakiintui perheemme sisäpiirin sanonnaksi vuosia sitten. Tyttö 7 v oli päättänyt, etteivät sisarukset katso lastenohjelmaa, kun se ei häntäkään kiinnostanut. Tyttö loikki tasajalkaa telkkarin edessä ja hoki: "Katsokaa mua, katsokaa mua!"  Vetosin häneen: "Anna edes toisille katselurauha." Turhaan. Viimein passitin tytön omaan huoneeseensa, jonne hän meni ovi paukkuen. Pian ovi raottui. Tytön pää pisti esiin. "Voin mä täällä ollakin, mutta iteppähän kärsitte!" Voin vain kuvitella sisarusten kärsimyksen, kun he saivat keskittyä rauhassa ohjelmaan.

TALVEN VÄRIT

Tässä kollaasissa 112 (5/2018) on tarkoitus käyttää talven värejä. Haasteen antoi Aino

Haasteen mallivärit 

☀️

Aurinkoisia talvipäiviä!

MISTÄ TULET ......

                 Se minkälaisten kokemusten kautta olen tullut tähän päivään, vaikuttaa mielipiteisiini. Huomasin sen (jälleen kerran) lukupiirissä, jossa luettavana oli vuoden 2013 Nobel-voittajan Alice Munron Kerjäläistyttö, alkuperäiseltä nimeltään "Who Do You Think You Are". Tämän kysymyksen esitti päähenkilön puoliso.  Kirjasta ei sen enempää, koska siitä on kirjoitettu paljon mm. monessa kirjallisuus-blogissa. 

         Uusi lukupiiri, johon onnekseni löysin tieni vanhan lopetettua toimintansa, koostuu vilkkaasti keskustelevista ja mielipiteensä rohkeasti ilmaisevista ihmisistä. Pääsääntöisesti piiriläiset pitivät kirjan päähenkilön lapsuutta ja nuoruutta rankkana. Siinä kohdin huomasin olevana eri mieltä. Minun mielestäni päähenkilö Rosen elämä on ollut aika leppoisaa. Tämä johtuu siitä, että vertaan hänen elämäänsä omaani. Kuten ehkä toisetkin tekivät. 

             Minultakin on joskus kysytty: "Kuka luulet olevasi?" Nuoruuden kihlattuni kutsui minua "Renkituvan rinsessaksi". En kokenut sitä loukkaavana.  Ovathan renkituvat, vastaanottokeskukset, leirit ja slummit olleet kasvuympäristöäni.  "Rinsessa" hiveli itsetuntoani. Kuvassa Arrakosken renkitupa, jossa olen asunut 5-vuotiaana. 

😇

Hyvää viikonloppua!

MUMMON PARAS LELU

"Mummo, mikä on just nyt sun kaikkein parhain lelu?" Lapsen kysymys yllätti.

"Jaa,a. Annas' kun mietin hetken."

"Se ei saa olla mikään elävä."

"Hyväksytäänkö kävelysauvat?"
"OK, kelpaa tän kerran."
Mukavaa viikon jatkoa kaikille! ☃️

VÄRIKOLLAASI

Värikollaasihaaste 11 (4/2018

Haasteen antoi Aino
Alla mallivärit:

PYRY JA LUMI SAAPUIVAT

           Pandat Pyry ja Lumi saapuivat eilen Vantaan lentokentälle ja matkasivat sieltä Ähtäriin. Niiden kera saapui pyry ja me Etelä-Suomessakin saimme lisää lunta. 

             Kiina vuokraa pandoja ulkomaille parantaakseen imagoaan ulkomaalaisten silmissä. Puhutaan pandadiplomatiasta. 

 Väitetään Suomen päässeen pandadiplomatian piiriin, koska Suomi ei ole juurikaan kritisoinut Kiinan epäkohtia tai ihmisoikeuspolitiikkaa. 

 Koska lähipiirissä on paljon lapsia, saattaa olla, että tulee joskus lähdettyä Ähtäriin pandoja ihmettelemään.

 ❄️ Hyvää viikonloppua kaikille ❄️

MERELLÄ TUULEE

Maanantaina toteutui jo jonkin aikaa odotettu takaaminen. Hilu

hänen tyttärensä Ilona, meidän Moona ja minä lähdimme risteilylle Tukholmaan. Silja Serenan hyteissä meitä oli vastaanottamassa ruusut, alkoholittomat shamppanjat hedelmiä, mansikoita ja pehmolelut. Tervehdyksestä tuli yllellinen olo.

  Alkumatkasta kovaksi äitinyt tuuli ei tuntunut missään, joten pystyimme nauttimaan laivan runsaasta buffet-kattauksesta antaumuksella.

Etelä-Afrikkalainen  Afro Arimba laulu-ja tanssiyhtye tarjosi vauhdikkaan shown kello 21.00. Sen kerrottiin olevan vain pieni maistiainen keskiyön showsta. Me emme sitä nähneet, sillä laivan keinunta sai meidät vetäytymään huonovointisina hytteihimme. Aallot löivät korkeina vaahtopäinä ja keinunnan lisäksi ravistelivat laivaa. En kyennyt edes lukemaan.

Ilona

Moona

Tukholma oli harmaa ja siellä tuuli jäätävästi. Kävimme katsastamassa kuninkaanlinnan, Vanhankaupungin suosituimman nähtävyyden ja vierailimme linnan museossa. Muuten päivä sujui kaupoissa kierrellessä, metrolla kruisaillessa ja lounaalla.

Paluumatka on ollut menomatkan toisinto. Kirjoitan tätä postausta aamulla laivan lähestyessä Helsinkiä. Aallot ovat edelleen korkeita, mutta laivan kulku kohtalaisen vakaa. Matkan parasta antia on ollut se, että olemme saaneet Moonan kanssa tutustua kahteen mahtavaan tyyppiin, Ilonaan ja Hiluun.

PUUMAILUA JA TUUMAILUA

         Vuoden vaihtuessa moni tekee tietoisia muutoksia elämäänsä. Minun elämässä moni asia tänä vuonna on uutta ja kiehtovaa. Syksyllä en mahtunut mukaan tuttuun vesijumpparyhmään, kun unohdin ilmoittautua ajoissa. Yllättäen pääsin vuoden alussa mukaan uuteen ryhmään. Meidän lukupiiri loppui tilojen puutteessa. Pitkät välimatkat estävät kokoontumasta toistemme kotona. Ilokseni löytyi uusi ryhmä, jonka tammikuun kirja on Alice Munron Kerjäläistyttö, joka löytyy kotoa.  Espanjan ryhmään saimme jo syksyllä uusia opiskelijoita, kun kaksi ryhmää yhdistettiin. Yli 20 vuotta kestänyt Tarinateatteri-harrastus jatkuu uusissa harjoitustiloissa ja uuden kouluttajan ohjaamana. Saimme ryhmäämme kaksi uutta jäsentä. Uudet esiintymisasut ovat työn alla. Kaiken tämän uuden ja innostavan ohella tämä on tietyssä mielessä minulle hankala vuosi, kuten joka kymmenes vuosi on minulle hetkisen aikaa ollut.

Joka kymmenes vuosi tammikuussa mieheni syntymäpäivän jälkeen kärsin pari päivää puuma-kriisiä. Tänä vuonna mies täytti 65 vuotta ja minä täytän 70 vuotta. Nyt kriisi voi olla pitempi kuin kaksi päivää. Kiitos Riitta Väisäsen. Hän pidätti miehelleni hissiä. Kun mies huomasi sen, hän pidensi askelta. Riitta tokaisi: "Sieltähän tulee vikkelä poika!" Minun mieheni on vikkelä poika ja minä kahdeksatta vuosikymmentäni elävä mummeli. Nyyh!

             Olen saanut täältä blogeista hienoja kontakteja ihanien ihmisten kanssa, joita en ole koskaan silmätysten tavannut. Huomenna tapaan Hilun täältä ja hänen tyttärensä, joiden kanssa meidän tyttö ja minä lähdemme risteilylle. Kutkuttavan jännittävää on tavata silmätysten ihminen, jonka kanssa palaset ovat loksahdelleet heti paikoilleen, suuresta ikäerostamme huolimatta. 

 Mies sai tyttäreltä lahjaksi ananas-kasveihin kuuluvan Aechemea Blue Rainin. Minä en ole koskaan aiemmin nähnyt tätä eksoottista kaunotarta. Onko tämä kasvi sinulle tuttu? Muuten jälkikasvu muisti isää/isoisää lahjakortein ja konkreettisilla, kalamiehelle tarpeellisilla lahjoilla, kuten esim. pipolla, jonka lampun voi ladata ja  kalanfilerausveitsellä. 

       Mahtavaa tulevaa viikkoa kaikille!

VÄRIKOLLAASI 110

      Haaste on täällä  täällä

Ainon antamat mallivärit: Sinappi, bataatti ja kahvi

KEVÄTTÄ TAMMIKUUSSA

 Aamulenkillä nähtyä: Karvamato kosiomatkalla? Kevättulva katkaisee tien. Ilmastonmuutosta? 

Mukavaa tiistaita.

HÄRKÄVIIKOT JA ARJEN ANKEUS

         Eilen illalla meidän perhekunta kävi ravintolassa syömässä alkavien härkäviikkojen kunniaksi. Ravintolareissu on meillä aina hieman isompi operaatio kuin pienillä perheillä.
      Ennen vanhaan kutsuttiin joulun jälkeisiä arkiviikkoja härkäviikoiksi. "Härkäviikot ja reikäleivät". Jouluna syötiin ja juotiin. Sitten oli syötävä vaatimattomammin. Seuraava ruokajuhla oli vasta laskiaisena. Reikäleipädieetille ei nykyisin tarvitse ryhtyä, vaikka joulun jälkeen monella onkin tarve hieman keventää.

    Meillä ravintolaksi valikoitui lahtelainen Viikinkiravintola Harald. Jokainen tilasi listalta mieleisensä alkupalat, pääruuan, jälkkärin ja juomat. Kaikki olivat valintaansa tyytyväisiä. Annokset olivat maittavia. Palvelu oli loistavaa. Olen erityisen tyytyväinen siihen, miten lapsemme saivat henkilökunnalta yksilöllistä huomiota. Pienimmätkin toiveet täytettiin. 

Otsikkoon tuli arjen ankeus siitä, että useasta suusta kuulen, miten ankeaa on, kun taas pitää aamulla herätä aikaisin.

Allaolevat kuvat ovat kuvakaappaus Haraldin omilta sivuilta. 

VÄRIKOLLAASI

      Ainon haaste tälle viikolle täällä

Mallivärit 

SYÖPÄ JA MINÄ

     Olen silloin tällöin maininnut sairastaneeni kaksi kertaa syövän. Marja kysyi, olenko kirjoittanut aiheesta. En ole. Nyt kirjoitan "yleisön pyynnöstä".

     Olin 52-vuotias.  Pitkin vuotta olin kärsinyt virtsatieinfektioista, munuaiskivistä ja sairastanut munuaistulehduksen. Vaikka taudit oli todettu parantuneiksi, pissasin verta ja verenpaine huiteli ylälukemissa. Kylkikaari kipuili, pää särki ja oksetti. Lääkärissä oli puhetta familaarisesta verivirtsaisuudesta - geneettisestä perityvästä hyvälaatuisesta ilmiöstä. Lääkäri laittoi kuitenkin varmuuden vuoksi kiireellisen  lähetteen Keskussairaalaan. Tutkimuksiin pääsyä odotellessa ruokahalu ja uni katosivat tyystin.
     Iloa elämään toivat lapset ja lähestyvä joulu. Jouluviikolla meille muutti lastenkodista kaksi pientä sisarusta.  Joulun jälkeisenä arkipäivänä kävi kutsu Keskussairaalaan, jossa tehtiin asianmukaiset kuvaukset. Jo kuvauksissa ilmeni olevan syytä epäillä, että oikeasta munuaisesta löytynyt kasvi oli pahanlaatuinen. Sain leikkausajan 17. tammikuuta. Kasvia ja lastemme kohtaloa stressatessa kehittelin vielä vatsahaavan.
     Laajassa leikkauksessa poistettiin oikea munuainen, sitä ympäröivä rasva, virtsanjohdin, lisämunuainen ja imusolmukeita. Samalla, kun toivuin leikkauksesta sain hoitoa vatsahaavaan. Toipilaana sairaalassa koin yliluonnollisen näyn. Näin Jeesuksen huoneeni katonrajassa. Olin täysin hereillä. Kysymys ei ollut unesta. Saattaa olla, että näky oli kipupumpun elimistööni pumppaaman morfiinin aiheuttama hallusinaatio. Minulle se oli kuitenkin täyttä totta ja merkki siitä, että toivun.

           Kun kotiuduin sairaalasta minua vaivasivat vielä pitkään päänsäryt ja pahoinvointikohtaukset. Vähitellen nekin katosivat. Koska patologin vastauksissa syöpäni  luokitteltiin agressiiviseksi, päätettiin seurantaa jatkaa 10 vuotta. Seurantaan kuului veri- ja virtsakokeiden lisäksi virtsarakon tähystys, keuhkokuvaus, kaikututkimus ja tietokonetomografia. Aluksi seurannat olivat kolmen, sitten kuuden kuukauden välein. Niihin meno oli joskus lähes ylivoimaisen pelottavaa. Viisi vuotta myöhemmin minulta löytyi syöpäkasvain kohdusta.

       Minulla oli vielä 57-vuotiaana kuukautiset, joten kohtusyövän syyksi arveltiin pitkää hedelmällisyysikää. Lopullinen syövän levinnäisyys selvisi vasta avoleikkauksessa, jossa minulta poistettiin kohtu, munasarjat ja imusolmukkeita. Taas kehittelin itselleni vatsahaavan kylkiäiseksi. Ilmeisesti reagoin vatsallani fyysiseen ja psyykkiseen stressiin.
      Kuuluin suuren uusiutusmisriskin potilaisiin. Siksi minulle määrättiin sädehoioa ja solusalpaajia. Jostain syystä nämä jatkohoidot annettiin Tampereella, mikä oli hankalaa ja väsyttävää jo pitkän välimatkankin vuoksi. Suureksi ihmetyksekseni leikkaus, eivätkä hoidot aiheuttaneet minulle vaihdevuosioireita, vaikka lääkäri niitä ennakoi. 
      Kohdunrungon syövän seuranta-ajaksi määrättiin kohdallani viisi vuotta. Aluksi kävin naistentautien poliklinikalla kontrollissa kolmen, sitten kuuden kuukauden välein. Kun lisäksi olivat munuaissyövän seurantakäynnit urologian poliklinikalla, minulla oli seuraavatkin viisi vuotta syöpäkontrolleja kolmen kuukauden välein.  Kahdeksan vuotta sitten, 62-vuotiaana minut todettiin täysin parantuneeksi kummastakin agressiiviseksi luokitellusta syövästä. 

      Sanat eivät riitä kiittämään saamastani hyvästä hoidosta. En tiedä, miksi minä olen näin onnekas, että parannuin. Molempien syöpien sairaala-aikana tutustuin kohtalotovereihin. Joidenkin kanssa pidimme myöhemmin yhteyttä.  He ovat valitettavasti menehtyneet sairauteensa. Kun kuulen puhuttavan "taistelusta syöpää vastaan" tai "syövän selättämisestä", minulle tulee surullinen olo. Ei se  - paraneeko vai ei - ole potilaan omassa vallassa.
      Joskus kuulee sanottavan, että vakava sairaus pysäyttää ja laittaa miettimään arvot  uusiksi, jopa jalostaa ihmistä. Minä vain huomasin kuvitelleeni itseni vahvemmaksi kuin olinkaan. Sairaus kyllä pysäytti, mutta minusta ei tullut parempaa ihmistä. Olen edelleen se sama keskeneräinen ja pikkumainen Kirsti kuin ennenkin. 
      Huomasin loukkaantuneeni niihin ystäviini, jotka eivät kestäneet kuulla sairaudestani, vaan sivuuttivat uutisen.  Niin kai se on, että paras ymmärrys ja tuki tulee omalta perheeltä ja toisilta saman kokeneilta. Vielä tänäkään päivänä pari ystävääni eivät ole tietävinään minun koskaan sairastaneen syöpää. Huomaan joskus hieman ärsyyntyväni, kun he kertovat minulle omista vaivoistaan. Se siitä sairauden jalostavasta vaikutuksesta.

Hyvää viikonloppua kaikille