Translate

AIHEITA:

TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

perjantai 8. joulukuuta 2017

MUUTAKIN KUIN RÄNSISTYNEITÄ TALOJA

       Täällä meidän kotikylässä on muutakin kuin lahoavia taloja ja päälle kaatuvia latoja. Heinämaa on mm. tunnettu pitseistään. Meillä on pitkät perinteet pitsin nyplääjien eli pitsin kutojien kylänä. Pitsiä on nyplätty ja nyplätään monessa sukupolvessa harrastajista käsityöammattilaisiin.  
      Meiltäkin löytyy pari pitsityynyä ja puisia nappuloita, kun lapset ovat joskus harrastaneet pitsin nypläystä. Valitettavasti minä en osaa nyplätä. Meidän kotipihamme ja yksi taloistamme on aiemmin kuulunut Liisalle ja Veikolle - tunnetulle nyplääjälle ja korvojen (puusaavien) tekijälle.
      
      Nyt Heinämaan pitsit pääsivät Unescon elävän perinnön luetteloon, joka on osa aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista. Olen ylpeä kotikylästäni, sekä sen entisistä ja nykyisistä asukkaista. katso: Heinämaa


Heinämaan pitsejä (kuvakaappaus)
             Ilta hämärtyy. Minun pitää lähteä tarinateatterikeikalle. Kyseessä on pikkujoulut ison koulun koko henkilökunnalle. Toivottavasti esityksestä tulee onnistunut. Sää ainakin on parempi kuin viime perjantain keikalta palatessa. Aamulla on sitten vuorossa ryhmämme (täällä)  tämän vuoden viimeiset harkat. Eläkeläisillä pitää kiirettä. 

🍀🌺🍀

Hyvää Syntymäpäivää Eemeli
Hyvää syntymäpäivää Linda
Hyvää viikonloppua ystävät.