TÄMÄ KOLAHTI

         Mieleeni on jäänyt monta runon säettä, vaikka en tiedä mistä runosta ne ovat, saati kuka ne on kirjoittanut. Oikeastaan en lue runoja. Lahjaksi saamani ja ystäväni Leenan kirjoittamat runokirjat olen toki lukenut, mutta siihen se on jäänyt.

         Lapsuuden perheeni oli hyväntekeväisyyden kohteena. Asuimme tuohon aikaan Etelä-Australiassa Adelaidessa, pastori Zinnbauerin ja hänen Helga-vaimonsa kodin takapihalla aaltopellistä kyhätyssä hökkelissä. 

        Pastori järjesti seurapiirirouville hyväntekeväisyyslounaita, joilla hän keräsi varoja laajalle avustettaviensa joukolle. Usein kuljin hänen mukanaan esittämässä jotakin. Lauluääntä minulla ei ole, mutta silti lauloin suomalaisia lastenlauluja, kun pastori kuulutti minun esittävän suomalaisia luterilaisia virsiä.
        Sitten hienotunteinen pastori keksi, että voisin esittää runoja. Lainasin kirjastosta muutaman runokirjan. Yhdestä löytyi seuraava runo:

THE INCHCAPE ROCK

        10-vuotiaan ehdottomuudella ihastuin runon draamaan, rytmiin ja sen opettavaiseen tarinaan. "Ken toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen lankee." Päätin lisätä sen repertuaariini.  Koska runo oli pitkä jouduin opettelemaan sitä, ääneen lausuen, monena päivänä "pikkusiskoni" suureksi ärtymykseksi. Hänkin oppi runon siinä siivellä. Niinpä hän alkoi sivaltaa minua runon säkeillä aina, kun sai siihen tilaisuuden. 

      12-vuotiaana sairastin ensin märkäruven, jolloin hiukseni lähtivät, sitten infektio levisi koko kroppaan ja jouduin sairaalaan tiputukseen. Kun olin tukaton siskoni härnäsi minua runoa mukaellen:

"Kirsti, the monkey, she tore her hair, 

she curst herself in her despair;

and look, suddenly she had no hair

The waves rush in on every side 

and Kirsti is sinking beneath the tide."

       Silloin se osui ja sattui, kun oikeastikin tunsin olevani hukkkkumaisillani.