Translate

Tunnisteet

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

REISSUN JÄLKEISET PÄIVÄT


       Takiaiset ja muut rikkaruohot ovat vallanneet viljelyksemme kuukauden kestäneen matkamme aikana. En kyllä muista kylväneeni ainoatakaan rikkaruohon siementä. 
        Palasimme yöllä kotiin. Koirat olivat seota onnesta. Ensin oli saatava pari tuntia unta ja sitten olikin päästävä pihalle katsomaan, mitä sinne kuuluu.  
     Vaikka satoi, kukkapenkit oli pakko perata.  Tämän ison kukkapenkin idean piti olla sellainen (sellaiseksi sen perustin), että keskellä oli korkeimmat kukat, sitten seuraavaksi korkeammat jne. Samoin perennat olivat ryhmitelty väreittäin.  
       Mutta kasvit ovat itsepäisiä. Ne kasvavat mieluummin itse valitsimissaan paikoissa. Aikani siirsin niitä takaisin sinne, minne minä ne halusin. Sitten luovutin. Olkoot siinä, missä viihtyvät.

  Minulle nousi kuume. Erkki jatkoi sotaa rikkaruohoja vastaan. Saimme matkalle jääneet laukut kotiin asti tuotuina.

Matkalla ravustamaan kapinen kettu jäi töllöttämään meitä
Paluumatkalla jouduimme liikenneruuhkaan Vuolenkoskella, jossa oli meneillään jokavuotiset vetokisat.
Oman maan uudet potut, salaatti ja ravustuskauden eka ravut


Kesän ensimmäiset kanttarellit ja kanttarellikeitto. Jälkiruuaksi ahomansikoita

23.7. oli meidän Jassun konfirmaatio. Vasemmalta Patrik, Jasmin, Eerika, Roosa ja edessä Jussi. 
🌹 ONNEA JASMIN 🌹
🌹 ONNEA TAINA 🌹 (24.7. johdosta)
Nyt se alkoi. Siis keräily-ja säilöntäkausi. Pakastimiin on tullut uuden sadon mentävät aukot, eli ne ovat typötyhjiä. Mies kerää poimurilla ja minä käsin huomattavasti pienempiä määriä. Säilönnän lomassa on vietetty myös synttäreitä.
Jos jää paikoilleen, käy kuin tälle sammakolle. Hämähäkit kietovat seitteihinsä.



🌹ONNEA ANNA🌹
🌹ONNEA ROOSA🌹
🌹ONNEA SISKO-ELINA🌹 JA 🌹ILKKA🌹
       (kuvassa "Sisu" ja Lassi ja Sisun uusin hankinta)


Lähetä kommentti