Translate

Tunnisteet

torstai 20. heinäkuuta 2017

TAIVAAN TEMPPELI


      Heräämme Pekingin Hutongi-alueen (kuja-alueen) hostellissa läkähdyttävän kuumaan aamuun. Päivän ohjelmassa on Tiantan eli Taivaan temppeli. Todellisuudessa Tiantan on temppelikompleksi, jossa keisari kävi rukoilemassa ja uhraamassa Jumalalle hyvän viljasadon puolesta Ming- ja Qing-dynastioiden aikana. (1368 - 1911) Se on valittu UNESCON maailmanperintökohteeksi 1998.
        Erika ja Pirkko toimivat meidän neljän seniori-ikäisen ensikertalaisen oppaina. Mummoilla ja vaareilla riittää ihmettelemistä kerrakseen. 


Ruuhkaa ei vielä ole nimeksikään


Siunatun viljan varasto, jonne kurkimme sisään ikkunoista
 

Hienosti maalatut kattorakenteet


Pekingissä näkee poliiseja kaikkialla liikenteessä, mitä eriskummallisemmissa kulkuneuvossa ja jalankulkijoina. 
Helteen uuvuttamina turvaudumme kiinalaiseen pikaruokaan, johon kuuluu mm. montaa lajia salaattia.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

PEKINGIN PÄTSISSÄ

           Helle jatkuu. Mittari näyttää 34°. Ryhmämme kokeneet Kiinan kävijät näyttävät meille, ensimmäistä kertaa Pekingissä oleville, Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukion, jolla uudistusmieliset opiskelijat osoittivat mieltään Kiinan kommunistihallintoa vastaan. Mielenosoitus päätyi mellakkaan 4.6.1989, kun Kiinan hallitus lähetti sotilaat kukistamaan sen. Eri arvioiden mukaan uhreja oli 200 - 3000, joukossa myös siviilejä,
        Kielletyn kaupungin jätämme suosiolla väliin, sillä sinne on puolen kilometrin pituinen jono. Tässä helteessä jonottaminen ei houkuttele.

Mao Zedongin mausoleumin edustalla Pirkko, Erika, Veikko, Eila ja Erkki.
       Sen sijaan matkustamme metrolla Kesäpalatsiin. Ensimmäinen palatsi tälle alueelle on rakennettu Jin-dynastian aikana keisarin kesänviettopaikaksi. Kesäpalatsin alue on lähes 300 hehtaaria, josta 75% on vesistöä. Tällä helteellä Kesäpalatsi ympäristöineen osoittautuu hyväksi kohteeksi, vaikka täälläkin on paljon kiinalaisia vierailijoita.






tiistai 18. heinäkuuta 2017

TRANS - SIPERIAN JUNALLA PEKINGIIN




          Junamatka Ulan Batorista Pekingiin on 1561 kilometrin mittainen. Se kestää reilun vuorokauden. Syömme pussikeittoa, johon kiehuvan veden saa vaunun eteisessä olevasta hiilillä toimivasta vedenkeittimestä.  Erkki ostaa joltain Mongolian asemalta hassun piippalakin ja lihapiirakoita. 
      Koska Kiinassa raideväli on kapeampi kuin Mongoliassa, vaunut nostetaan maiden rajalla toisten telien päälle tätä tarkoitusta varten rakennetusta hallissa. Rajavyöhykkeillä junan vessat on lukittu tuntikausiksi. Olomme käy tukalaksi. Olisi pitänyt pakata potta tai Tena Ladyt mukaan.
      Tällä kertaa jännitämme rajamuodollisuuksia tavallista enemmän, sillä Erkin Kiinan viisumissa nimi on kirjoitettu väärin. Kakki sujuu kuitenkin hyvin.


Kun Mongolian puolella on silmänkantamattomiin aroa, Kiinassa on vihreää. Uusia siltoja ja teitä kohoaa kaikkialle.
    Pekingin asemalla on pyörryttävän kuuma. Ahtaudumme kahteen taksiin. Perillä hostellissa saamme kuulla hostellin peruneen varauksemme. Me muut jäämme odottamaan hostellin vastaanottoon, kun Erika ja Pirkko lähtevät etsimään meille korvaavaa majoitusta. Sellainen löytyykin Hutongilta muutaman  korttelin päästä.
       Kyselemme tietä pankkiin. Tarvitsemme juaneja. Käteemme lyödään kaavakkeet. Erika (mandariinikiinaa sujuvasti puhuvana) täyttää kaavakkeen pankin kynällä, me muut omillamme. Meidän toisten kaavakkeet revitään. Täytämme kaavakkeet uudelleen, paitsi Eila, jolle ei anneta uutta kaavaketta. Kaavakkeisiin lätkitään kuusi leimaa kuhunkin. Voi pyhä byrokratia. Väsyneenä ei kaipaisi pieniäkään vastoinkäymisiä. 

       Ensivaikutelma Kiinasta on torjuva. Eila nostaa juaneja automaatista ja samalle me muutkin täydennämme matkakassojamme, koska valuutan vaihto pankissa osoittautuu kovin hankalaksi.
    Hostellia on ilmainen Wi-fi, mutta en pysty päivittämään blogia, koska Kiina kuulemma boikotoi Googlea. Muistan joskus lukeneeni boikotista. Taitaa olla totta vieläkin, koska Googlen hakukone, kartat ja kääntäjä eivät myöskään toimi. Harmi. Kirjoitan nyt tätä muistiin ja julkaisen myöhemmin. 
Erika on viettänyt Kiinassa pitkiä aikoja ja liikkuu Pekingin Hutongeilla kuin kotonaan. 

maanantai 17. heinäkuuta 2017

ULAN BATOR - MONGOLIAN VIIMEINEN ETAPPI


     Ulan Batoria on sanottu maailman kylmemmäksi pääkaupungiksi ja  pallomme toiseksi saastuneimaksi kaupungiksi. Syynä saasteisiin lienevät lukuisat hiilivoimalat ja liikenne. Täällä asuu puolet Mongolian 3 000 000 väestöstä.
     Maggien mukaan joka perheellä on kaksi - kolme autoa. Saasteita ja ruuhkia yritetään hillitä päivillä, jolloin tietyllä rekisteritunnuksella alkavia autoja ei saa käyttää. Joka päivä on jonkun vuoro jättää auto kotiin. Määräyksellä ei ole toivottua vaikutusta, koska aina voi ottaa perheen toisen auton.
     Aloitamme kaupunkiin tutustumisen Valtion tavaratalosta. Kuvassa Valtion tavaratalon musiikkiosaston "hevosenpääviuluja". Soittimen kaksi kieltä on tehty hevosen häntäjouhista.
      Seuraavaksi on vuorossa Dinosaurus-museo, jossa voi nähdä Gobin autiomaasta löydettyjä miljoonia vuosia vanhoja isojen liskojen fossiileja ja dinosauruksen luita. Ihmeellistä.




          Lounaspaikaksi valitsemme Buddhalaisen LUNA BLANCA vegaani-ravintolan. Paikka on savuton ja alkoholiton. Ruoka-ja juomalista on mielenkiintoinen. Valitsemme juomiksi appelsiini- ja tyrnimehua. Joukon kuopus, Erika maistaa persikkaolutta, joka on hyvää.


          Mongolian hallintorakennukset ovat kaupungin keskustassa Tsingis-kaanin aukiolla, joka ennen tunnettiin Sukhbaatar-aukiona. Patsaita on paljon. Samoin hääpareja. Aukiolla viettämämme puolen tunnin aikana näemme kolme hääparia ja heidän häitään juhlivia ystäviä ja omaisia.


              Illalla ostamme liput teatteriin, jonka englanninkielinen nimi on MONGOLIAN GRAND THEATRE OF NATIONAL ART. Eikä kaduta yhtään. Kuulemme ja näemme uskomattoman hienoja esityksiä mm. kurkkulaulua, kansanlauluja- ja tansseja, "hevosenpääviulu-", "lehmänsarvitrumpetti"- ja orkesteri-esitykiä.


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

MONGOLIASSA osa 3

VIELÄKÖ ON VILLIHEVOSIA?

Vaikka nämä pienet hevoset laiduntavat vapaina isoissa laumoissa ne ovat kesyjä hevosia, jotka ovat jonkun omaisuutta


      Ajaa rytyytämme viisikaistaista "tietä" Hustain Kansallispuistoon, jolla on kokoa 50 000 hehtaaria. Mongolian villihevonen oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. Niitä oli enää jäljllä vain viisi yksilöä. 
       V 1992 mongolialainen NGO MACNE ja hollantilainen NGO FRPH aloittivat kannan elvyttämisen tuomalla Euroopan eläintarhoista ostetut 84 villihevosta Hustain kansallispuistoon. Vuonna 2016 villihevosia oli 353, joista yli 95% on syntynyt Hustaissa. Nyt villihevosia arvellaan olevan n. 500. 
       Monet filmitähdet mm. Julie Robets ja valtioiden päämiehet ovat vierailleet Hustaissa.  Isot firmat ja yksityiset sponsorit mahdollistavat kansallispuiston toiminnan. Yksi tukimuoto on adoptoida varsa.
       Alla piirros villihevosesta. Sen erottaa vapaana elävistä kesyistä hevosista ison kokonsa, suuren päänsä ja lyhyen harjan, sekä lyhyemmän häntänsä avulla.
       Koska puisto on laaja, emme voi olla varmoja pääsemmekö näkemään hevosia. Meille kerrotaan, että vain 20% kansallispuistossa vierailevista ovat niin onnekkaita, että näkevät villihevosia, jotka elävät pienissä laumoissa.




     Meitä onnistaa. Näemme ensin seitsemän hevosen lauman ja vielä erillään muista orin ja tamman. Pääsemme noin 100 metrin etäisyydelle niistä. Lähemmäksi ei ole lupa mennäkään.   
     Maa näyttää lähes paljaalta, mutta kun katsoo tarkkaan se on pienien kukkien peitossa. Näemme vielä eläimiä, joita Maggie kutsuu kauriiksi. Minusta ne näyttävät poroilta.






tiistai 4. heinäkuuta 2017

MONGOLIASSA osa 2

              On uusi päivä.  Lähdemme ajamaan kohti nomadi-kotia. Nomadeiksi kutsuttiin ennen niitä heimoja, jotka elivät vaeltaen paikasta toiseen  etsien karjalle uusia laidunmaita. Tosin isäntäperheemme taitaa elää turismista, koska he tarjoavat turisteille hevos- ja kameliratsastusta.
Tätä kotia vartioin minä
Jurttaan on mentävä nöyrästi pää kumarassa, ellei halua saada kuhmuja. Maggie varjelee Veikon päätä.
Miehet istuvat miesten puolella jurttaa
ja naiset omalla puolellaan
Maggie tuo lapsille tuliaiseksi ilmalla täytettävän uima-altaan.
    Meille tarjotaan maitoon keitettyä suolalla maustettua teetä eli tsäitä ja pannukakkuja, jotka muistuttavat meidän korppuja, sekä voita. Teen jälkeen ratsastamme kameleilla Gobin hiekkadyyneille.
     Minä saan alleni tämän vanhan hippiherran. Naaraita ei käytetä ratsuina. Niistä saadaan maitoa, jonka vuoksi niitä kunnioitetaan.







     Matka jatkuu Karakorumiin, Tsingis-Khanin aikaiseen pääkaupunkiin.  Ennen lounasta vierailemme Karakorum- museossa.
Meitä hemmotellaan neljän ruokalajin lounaalla

                Lounaan jälkeen tutkimme vanhaa Erdene Zuun buddhalaista luostaria, joka on rakennettu 16 vuosisadalla. Luostarissa on 108 stupaa.  Saamme kuunnella munkkien lukevan  sutria eli pyhiä kirjoituksia. Opimme paljon uutta buddhalaisuudesta.

       Kun olemme jälleen tien päällä, kuskimme huomaavat lampaiden keritsijät. Jarrutus ja autot tien syrjään. Maalaispoikina hekin haluavat riisua lampaan turkin. Vaikka homma tehdään täällä tavallisilla saksilla, kuskeilta homma käy.
Etäällä siintää Ugii-järvi, jonka rannalla vietämme ensi yö
Järveltä puhaltaa hyytävä viima leiriimme
Mutta ei hätä ole tämän näköinen. Kipinä-Mikko käy tekemässä tulet jurtan kamiinaan. Johan tarkenee. Hyvää yötä ystävät.