Translate

Tunnisteet

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

LAUKKU ON MARITETTU


        Kon Marista minulle on jäänyt pysyvään käyttöön tällainen tyyli pakata matkalaukku. Onhohan tämä nimeltään pystyviikkaus? Kun lähtee sellaiselle matkalle kuin me, jossa ei koskaan voi purkaa vaatteita hotellin kaappiin tämä tyyli on kätevä. Kerta katsomalla löytää etsimänsä.
       Matkoille, joissa yövytään muuallakin kuin hotelleissa tai kotimajoituksessa otan mukaan lötkölaukun, joka muotoutuu sen sisällön mukaan. Samoin otan enimmäkseen sellaisia vaatteita, jotka voin käytön jälkeen heittää menemään.  Näin välttyy raahaamasta mukanaan likapyykkiä ja tilaa tuliaisille järjestyy luontevasti. 
       Näitä tulen - rakkaiden ihmisten, lemmikkien ja Suomen suven lisäksi - kaipaamaan junamatkalla Shanghaiin.  Uudet potut valmistuvat syötäviksi matkamme aikana. Onneksi satoa tulee vielä matkan jälkeenkin. Valitettavasti kesällä matkustettaessa ei näe kotipihan kasvien kaikkia vaiheita. Mutta eihän kaikkea voi saada.




Reissuun on lähdössä myös Veikko

Lähetä kommentti