Translate

Tunnisteet

torstai 11. toukokuuta 2017

SUKUA, MUTTA KENELLE?





















     Minua ja äitiäni on mainittu usein toistemme näköisiksi. Itse en pysty kovinkaan paljon yhtäläisyyttä näkemään. Yllä olevissa kuvissa olemme molemmat 25-vuotiaita. Minä olen oikealla.



   Vasemmalla olen 19-vuotias
       En yleensä lue sotakirjoja, mutta joitakin päiviä sitten tuntemattomalta henkilöltä saamani sähköposti innoitti minut toivomaan sellaisia äitienpäivälahjaksi. Tytär tilasikin mm. tämän kirjan joka tuli eilen postissa. Luin sen kannesta kanteen heti. Tässä on lyhyt tarina henkilöstä, josta olen kauan etsinyt tietoja.
       Äitini paljasti kuolinvuoteellaan isäni olleen elokuussa 1928 syntynyt Leo Kuujärvi. Jo aikaisemmin hän oli tiuskinut isästäni kysyessäni, ettei hän voi kaikenmaailman ryssiä tai mustalaisia tuntea. Niinpä päätin, että isäni on Neuvostoliittoon luovutettavaksi vaadittu Pjotr Vasilev Kaikkonen/Kakkonen, joka oli syntynyt 28.8.1928. Luuloani vahvisti, kun minulle tuli dna-testistä matsaus KAIKKOSEN kanssa. 
       Olisiko pojan nimi Pjotr vääntynyt mummon suussa Pekaksi? Epäilen Kaikkosen olleen "Pekan" suomalaisen mummon suku-tai tyttönimi. Tuntematon ystävä, joka antoi vinkin "Pekasta" epäilee Kakkosen tulleen "Pekan" nimeen siitä, että majuri Pauli Marttinilla ("Pekan" kasvatus-/adoptioisä/holhooja) oli veli jonka nimi oli myös Pekka. "Pekka Kakkonen" jäi kaukopartiomiesten keskuudessa poikasen nimeksi.

Alla kirjasta (isäni?) tarina:

                                       XVI luku
     PEKKA KAKKONEN LÄHTEE SUOMEEN  

    Mene sie Pekka Suomeen, siellä on sinulla hyvät oltavat .....ja kohtahan ne täällä muuten veisivät sinutkin sotaan..."
Jorma Tikkanen sanoo muistavansa ikänsä miten mummu kehotti Pekka Kakkosta lähtemään suomalaisten kaukopartiomiesten mukaan.
   Pekka Kakkonen oli vasta 12-vuotias poika, jonka suomalaispartio toi Suomeen 1943 ja joka sotien jälkeen matkasi Pauli Marttinan mukaan Venezuelaan, missä hän eli elämänsä ja kuoli 1990-luvulla.
   Tätä ikimuistettavaa ja jälkeenpäin paljon puhuttua partiomatkaa on kuvattu ainakin viidessä eri kirjassa.
    Partion tehtävänä oli Muurmannin radan katkaisu lähellä Suikun asemaa, lisäksi ohjelmaan kuului liikenteen laskentaa ja puhelinkuuntelua.
............................................ 
                         (kuvausta partion vaiheista)

.............................................
     Lopulta pääsimme etsijöistämme eroon, tilasimme muona- ja karttatäydennystä ja ryhdyimme huoltamaan tavaroitamme ja lepäilemään rasittavan takaa-ajon jälkeen. Lähellä oleva järvi kiinnitti huomiomme ja kun panimme merkille, että siellä järvellä oli vene, jossa oli kaksi miestä niin päätimme ottaa vangin, muistaa Tikkanen, joka oli yhdessä Pekka Mämmin kanssa venettä vastassa. 
    Veneessä olikin nuori poika ja venäläinen sotilas. Ilmeni, että heidän tehtävänään oli pyytää kalaa venäläisille sotilaille. Partio vangitsi sotilaan, mutta suomea puhuvan pojan kohtaloa mietittiin. Pojan nimi oli Pekka Kakkonen.
       Läheisen järven rannalta partio löysi ns. ispan eli pienen metsäpirtin, jossa oli kaksi huonokuntoista vanhusta. He olivat Pekka Kakkosen ukki ja mummi.
        Tikkanen kävi vilkaisemassa ispan sisään, vastaan löyhähti paha makea haju ja sisustuksena oli vain laveri ja kivikiuas nurkassa. Pikku-Pekan maamo ja pappa makailivat ispan sisällä lavitsoilla aika pahassa kunnossa ja vesipöhössä. Elämänuskokin heiltä vaikutti menneen....... Mummu tuli ulos ja rupesi Pekalle puhumaan, että hänen olisi parasta lähteä näiden suomalaisten mukaan. Mummu oli syntyjään suomalainen.
        - Useaan kertaan hän puhui Pekalle, miten tämän olisi hyvä turvata tulevaisuutensa Suomessa. Mummo vielä kertoi, miten Pekan isä oli ilmeisesti kaatunut sodassa ja äitikin oli kadoksissa...... "Ei sinulla orpo poika ole täällä mitään mahdollisuuksia", sanoi mummu pojalle ja kertoi vielä, että nämä miehet ovat hyvää tarkoittavia ihmisiä. "Suomessa sinä saat tarpeeksi ruokaa ja kaikkea, mitä tarvitset".
       - Mutta loppujen lopuksi päätös oli hyvin vaikeaa... Pekka sanoi meille, että ampukaa hänet mieluummin tähän paikkaan, että hänen ei tarvitse lähteä minnekään.
        - Kun sitten partionjohtaja lupasi vastata Pekan kohtalosta ja tulevaisuudesta, niin se kai se lopullisesti johti siihen, että Pekka lähti mukaamme. 
.........................................................................................................
         Tästä reissusta partio selvisi ilman omia tappioita tuomisina kaksi puna-armeijan vankia ja karjalaispoika Pekka.
         Pekka Kakkonen majaili sitten Osasto Marttinassa sodan loppuun saakka. Hän oli Jämäksessä lottien apuna, kipparoi kaikenlaisia pieniä puuhia, hän oli myös hyvin puhelias ja seurallinen, kertoi kaikenlaisia juttuja, muistaa Tikkanen.
       Voisiko tuo kuvaushetkellä noin 15-vuotias "Pikku-Pekka" olla isäni? Hänen tarinansa ainakin myötäilee tarinaa, jonka "Leo Kuujärvi" oli kertonut äidilleni. Paitsi, että äitini mukaan "Leo" olisi mennyt Ruotsin kautta Australiaan, eikä Venezuelaan. Ja sekin olisi tapahtunut vasta 1947 vuoden lopulla, eikä sodan päätyttyä. Luulen, että "Leo" on sanonut lähtevänsä Australiaan tarkoituksenaan karistaa mahdolliset etsijät kannoiltaan.
Minä sinä kesänä, kun täytin kuusi.
Olen näkevinäni itsessäni Pikku-Pekan näköä.

Äitini ja minä 20 vuotta sitten
       Meidän perhe kesällä 2000. Takarivissä kolmas poika oikealta on ainoa biologinen poikamme. Hän on kuvassa 15-vuotias, kuten "Pikku-Pekka" kirjan kuvassa. Taaskin olen näkevinäni yhdennäköisyyttä. Löytäisinpä edes yhden "Pekan" perillisen, että voisimme teettää dna-testit.

Lähetä kommentti