Tanskassa vierailessamme kadehdin lainalapseni tädin puutarhassa kukkivia villitulppaaneja. Nyt niitä on omassa pihassa
Lapsuudessani perheemme asui usein jonkun ison kartanon rengin asunnossa. Monissa kartanoissa oli herrasväen omassa käytössä sireenimaja, jossa oli puutarhakeinu. Voi sitä kateuden määrää, jota silloin tunsin. Hammasta purren päätin, että minulla on isona sireenimaja, jonka puutarhakeinussa joisin kahvia. Minulla olisi joka päivä päälläni uusi leninki. Kuvitelmissani ryystin kahvia huulet maalattuina ja pikkusormi pystyssä. Nyt minulla on miehen istuttama sireenimaja, vaikkei tätä vielä taida sellaiseksi tunnistaa, kun sireenin taimet ovat vielä pieniä.
Lauluääntä en taida mistään saada, vaikka kadehdin ihmisiä, jotka osaavat laulaa. 🎼
Sitten taas aivan eri asiaan: Tytär soitti juuri. Hän oli saanut tietää varmalta taholta (tietokirjailijalta), että "Pikku-Pekan" kuva kirjasta OLIMME PÄÄMAJAN KAUKOPARTIOMIEHIÄ EI OLE
Pjotr Vasilev Kakkonen/Kaikkosen kuva, vaikka kirjan kuvateksti niin väittää.
Kuvan nuori mies on kaukopartion lääkintämies Åke Viita-aho, joka oli 160 cm pitkä ja vasemmalla on koneellaan alas pudonnut Reino Aulis Koski, joka puolestaan oli 202 cm pitkä. Pituuserosta sekaannus. Harmi, sillä melkein jo luulin perineeni isot jalkani ja paksun, nuorena tumman, kuontaloni kuvan mieheltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi