AUSTRALIAAN osa 7

Viimeinen päivä 

   Kello soi ensi yönä kolmelta. Siitä alkaa matka kohti uusia seikkailuja. 

   Olen viettänyt puoli päivää kauneussalongissa Sarin taitavien käsien hemmoteltavana. Tämä on toinen kerta elämäni aikana. Jos eläkkeeni olisi suurempi, voisin käydä useamminkin. Sari, oman kylän tyttö ja lasteni ystävä, teki minulle kasvo-, käsi- ja jalkahoidon. Jalkahoidon aikana Sari hemmotteli minua kahvilla, karkeilla ja virkistävillä hedelmillä.  Juttua riitti sopivasti. Kerrassaan ylellistä. 

Melkein perillä 

 "Port Adelaidessa laivaan nousi nainen, joka hakeutui suomalaisseurueen luo.
- Päivää. Olen Helena Hentula ja tuon terveisiä Adelaiden suomalaisilta. Jos joku teistä loppusijoitetaan Adelaideen, olen pientä korvausta vastaan köytettävissänne. Tulkkina ja asiointiapuna, vaikkapa virastoissa. Kertokaahan te vuorostanne tuoreita kuulumisia kotimaasta.
- Kelpaako kuuden viikon vanhat? Rantamäki kysyi ovela virne kasvoillaan. 
- Mistäs tästä sinulle tuoreet tempaistaan, Eino jupisi Rantamäen selän takana. 
Lähellä seisojat purskahtivat raikuvaan nauruun.
  Satamassa hypättiin junaan, jolla kolkuteltiin lyhyt matka kaupunkiin. Adelaiden kadut olivat ruuhkaisia. Valveet eivät olleet nähneet koskaan ennen niin paljon autoja ja ihmisiä. Jalkakäytävillä liikkui tavattoman paljon vanhoja naisia. Kirsti oli typertynyt. Hän ei ollut tiennyt maailmassa olevankaan niin paljon mummeleita. Iäkkäitä naisia kukkamekoissaan ja harsohatuissaan. Avopäisiä naisia. Naisia harmaissa, liloissa ja sinisissä hiuksissaan. Joukossa jokunen mies. Shortseissaan, vaaleissa puvuissaan, avopäin, olkihatuissaan. Muutamia tummiin hillittyihin pukuihin pukeutuneita miehiä, joiden tyylikkyyttä korostivat vaaleat paidat solmioineen. Lukemattomia lapsia. Mieleenpainuvia linkuttavia ja ontuvia poikia, joiden polvihousujen peittämiä sääriä tukivat nahkaremmeillä kiinnitetyt metalliset jalkatuet.
- Täällä on riehunut polio, Alma oli tietävinään, katsoessaan pieniä poikia. Oli myös pieniä tyttöjä vekkihameissaan ja solmiot kaulassaan.
- Nuo ovat koulupukuja.
Oli suuria puistoja vehreine nurmikoineen ja puineen. Värikkäitä kukkia kaikkialla. Kortteleittain matalia asuinrakennuksia.
- Tämä on uusi kotimaamme. Mielenkiintoisten mahdollisuuksien maa. Tahtooko tytöt jäätelöä? Eino kysyi maireana.
- Ei.
- Joo.
- Minäkin ottaisin.

Aikoinaan ruuhkaisilta tuntuneet kadut
näyttävät nyt tosi hiljaisilta

Sini ja Alma saivat elämänsä ensimmäiset tötteröt.
  Orionin irrotessa laiturista Port Adelaidessa he kuulivat matkallaan viimeisen kerran A life on the Ocean Waves-marssin.
   Jännittyneen, malttamattoman odotuksen vallitessa matka jatkui kohti Melbournea. 
- Enää yksi vuorokausi laivalla, useampi suomalainen totesi.
- Pitkä matkamme alkaa olla lopuillaan. 
- Uuden alku häämöttää.
- Kaikki vanha taakse jää.
- Täällä sitä tullaan kultaa vuolemaan."