Translate

Tunnisteet

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

AUSTRALIAAN osa 3



  Lapsilta lahjaksi on saatu myös tämä hyödyllinen kirja. Joskus tunnen syyllisyyttä lentämisestä. Lentäminen tuottaa hiilidioksidipäästöjä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta jäisikö yksikään kone maahan, vaikka minä en siihen lippua ostaisikaan?
Tuskinpa.
  Muuten kyllä pohdin, miten voin matkustaa niin, etten tuhoa kohteen ympäristöä. Kirja antaakin monta vinkkiä siitä, miten turistina voi toimia ekologisesti ja eettisesti.

 Nyt, kun tarkastelen 1950-luvun ison matkustaja-aluksen juhlia ja päivittäisiä rutiineja on pakko todeta niiden olleen ekosysteemejä kuormittavia. Australiaan mennessä ja sieltä palatessa näin useamman kerran, miten valtavia säkillisiä jätteitä viskattiin surutta mereen. Itsekin syyllistyin meren roskaamiseen. Sinkosin mereen jäätelöpurkkeja.

"Päiväntasaajalla järjestettiin Neptunus-juhlat, joiden kohokohdaksi muodostui päiväntasaajakaste. Hyvissä ajoin Kirsti oli varannut itselleen paikan uima-altaan äärellä, johon kastealue oli naruin rajattu.
  Kastettavat marssitettiin jonossa, silmät sidottuina ja toisiinsa köytettyinä altaan äärelle. Miehet olivat uimahoususillaan. Kaikki paljaat osat sotkettiin vaahtoavalla mustalla mönjällä. Miehille syötettiin, ilmeistä päätellen, pahan makuista tököttiä. Yksi oksensi.
  Heidät komennettiin kontilleen ja irrotettiin köysistä. Neptunus ja vaimonsa, joka Kirstistä näytti epäilyttävästi mieheltä, istuivat valtaistuimellaan. Kastettavien oli nuoltava vuorotellen vaimon varpaat. Ilmeisesti varpaiden vaaleanpunainen vaahto maistui hyvälle, sillä miehet eivät olleet malttaa lopettaa nuolemista. Heidät oli kiskottava pois. Yleisö ulvoi naurusta. 
  Lopuksi kastettavat saivat kävellä lankulle, joka oli asetettu johtamaan uima-altaaseen. Jos joku epäröi hypätä, hänet tönäistiin altaaseen. Altaassa pärskivät miehet kiskoivat siteitä silmiltään.
- Melkoista hevosenleikkiä nämä kastetouhut.
Rantamäki oli hivuttautunut Kirstin viereen. 
- Niin. Kirsti ei saanut mielestään heijaavaa leskeä, niinpä hän jatkoi pikkuvanhasti:
- Kun on suruakin laivalla.
- Nythän sinä tyttö viisaita puhut. Tämä kaste on vanha merimiesperinne. Luultavasti nämä kastettavat merimiehet ovat ensimmäistä kertaa päiväntasaajalla. Lapsille muuten jaetaan yläkannella jäätelöä. Lähdehän pitämään puolesi.
  Kirsti ilahtui. Mieleen nousi isin tekemä herkku. Ensimmäinen nuolaisu karjakeittiöllä ja sitten pitkäkestoisempi nautinto keittiön pöydän ääressä. Hän nieleskeli tyhjää hakeutuessaan yläkannelle ja odottaessaan jäätelöpurkkiaan innokkaiden lasten hälisevässä jonossa.
  Vihdoin tuli hänen vuoronsa. Mutta jäätelö tuotti pettymyksen. Se oli suorastaan pahanmakuista. Vaivihkaa Kirsti livautti purkin yli laidan. Onneksi kukaan ei nähnyt. Sitten hän törmäsi valkopukuiseen mieheen.
- Kuin enkeli, välähti Kirstin mielessä. 
Kirsti katseli ihaillen miehen valkoista paitaa kullattuinen nappeineen ja olkapunoksineen.
-  Tuomion enkeli, välähti tytön mielessä. Miehen ryhdikkyys ja hohtava, rypytön univormu antoivat vaikutelman jostain yliluonnollisesta.
Isi oli kertonut näiden valkopukuisten kultanappisten herrojen kuuluvan laivan päällystöön. Mies hymyili ja tarttui Kirstiä kädestä. Talutti tämän takaisin jäätelöjonon hännille. Kirstin sydän pamppaili. Eikä hän uskaltanut poistua jonosta. Rauhoittui sitten, kun huomasi  toistenkin lasten jonottavan uutta annosta. Santsipurkki lensi avaamattomana mereen.
  Huono omatunto ruuan haaskaamisesta ei jättänyt rauhaan. Kirsti törmäsi Rantamäkeen. Tämä havaitsi jonkun painavan Kirstiä ja lohdutti:
- Älä sure tyttö. Huomenna saatte taas jäätelöä. Ja joka ikinen päivä tästä lähtien aina Australiaan saakka."



Lähetä kommentti