Translate

Tunnisteet

perjantai 9. joulukuuta 2016

KUN LINDA KISSANPENNUN OSTI




 Linda oli pienenä innokas tekemään ylimääräisiä kotiaskareita, joista meidän perheessä sai viikkorahaan pienen korotuksen. Linda säästi rahansa kesälomareissua varten. Koska perheellämme ei ollut rahaa liiemmin, lomailimme edullisissa maissa. Yksi tälläisistä oli Viro. Siellä on hyviä hiekkarantoja ja parikymmentä vuotta sitten erittäin edullinen hintataso. Kiertelimme sinä kesänä noin viikon pitkin Viroa. Kävimme mm. Rakveressa, Narvassa, Tartossa ja Saarenmaalla.

  Paluumatkalla lapset ostivat tuliaisia Mustanmäen torilta, josta löytyi siihen aikaan mitä vaan. Saattaa löytyä vieläkin. Oli uutta ja käytettyä tavaraa. Aitoja ja piraattituotteita. Juutuimme puuesineitä kaupittelevan naisen pakeille pidemmäksi aikaa, sillä hänellä oli kaupan useampaakin lastamme kiinnostavia esineitä. Kun lopulta olimme valmiit lähtemään,
huomasimme yhden olevan joukosta poissa. Lindaa ei näkynyt missään. Etsimme tyttöä porukalla. Vähän jo hätäännyin. Pian meidän pojat löysivät kadonneen erään torimummelin luota. Mummo istui risan takkinsa päällä maassa ja kaupitteli viidellä markalla kissanpentuja suomalaisille turisteille. Joutuisana tyttönä Linda oli jo ehtinyt tehdä kaupat. Tyttö rutisti suloista kissanpentua rintaansa vasten.
- Tämä on mun ikioma! Mä ostin tän omilla rahoilla! Kuului topakka ilmoitus. No eihän se käynyt laatuun. Suomeen ei saa tuoda eläimiä, ellei niillä ole papereita ja elleivät ne ole eläinlääkärin tarkastamia ja rokottamia.


  Tietenkin Linda pettyi. Minä olin maailman kamalin kakkapää, joka ei antanut lasten tehdä koskaan mitään kivaa. Tallinalaisen leirintäalueen yläpetiltä kuului sinä iltana vihainen;
- Turha yrittää tyrkyttää hyvän yön suukkoa! Ei tipu! Enkä mä puhu sulle enää ikinä!
  Sain kakkapäisyyteni onneksi aika pian anteeksi. Seuraavana päivänä tyttö oli jo oma iloinen itsensä. Tuosta kaikesta on jo pitkälti yli 20 vuotta. Linda on itsekin kahden ihanan pojan äiti. Tiedän hänenkin joutuneen kieltämään pojiltaan erinäisiä asioita. Äidit eivät ole aina kivoja. Eikä tarvitsekaan olla.





Tänään on Lindan syntymäpäivä
OIKEIN PALJON ONNEA LINDA 💗
Tänään on myös Eemelin syntymäpäivä
ONNEKSI OLKOON EEMELI 💙
Lähetä kommentti