Translate

Tunnisteet

perjantai 4. marraskuuta 2016

MUNASTA KUORIUTUVA OTUS

  Vävy katseli kuukausi sitten ottamaani kuvaa ja sanoi tunnistavansa tämän oudon otuksen. Sen latinankielinen nimi on kuulemma Homo sapiens erkkimus kaijamus. Sitä tavataan metsissä hyvien marja-,ja sienimaastojen tuntumassa, mutta myös vesistöjen kala-apajien äärellä. Se esiintyy yleensä eteläisessä Suomessa,  mutta joitakin satunnaisia havaintoja on jopa Kuusamosta ja eri puolilta maailmaa. Se syö pääasiassa kasvis- ja kalaruokaa, mutta hyvä lihakin käy. Oman havaintoni mukaan otus ei ole erityisen ihmisarka. 




  Kerrankin meikäläinen on ajan hermolla. Viimeksi lukemistani neljästä kirjasta peräti kaksi on Finlandia ehdokkaana. Lopullisen palkinnonsaajan valitsee Baba Lybeck. Palkinto annetaan ansiokkaalle suomalaiselle romaanille 24.11. 
Palkinnon suuruus on 30 000 euroa.
Lähetä kommentti