Translate

Tunnisteet

tiistai 15. marraskuuta 2016

LONTOOSSA 2

v 2012 Horse Tunnel Market, London
75. LUKU
(Romaani POSITIO 16093)

  Perhe heräsi seuraavana päivänä vasta puolen päivän maissa. Silti päivänvalo oli vain kelmeä aavistus. Einon ärtymys ei jäänyt perheeltä huomaamatta.
- Perkele, kun syynätään, kuin jotain rikollisia. Tyssää vielä tähän koko matka. Tekosyy se isorokko on. Rokotettu joka iikka siirtolaisviranomaisten määräyksestä. Jotain muuta ne tutkii. Sanokaa minun sanoneen. 
 - Äläs saatanan isäntä ala vainoharhaiseksi. On sinne Australiaan meitä suurempiakin rikollisia päässyt livahtamaan.
  Kirsti halusi riitaa karkuun ja yritti uppoutua kirjaansa. Onnistumatta. Hän hakeutui katselemaan ulos ikkunasta. Lontoo vaikutti sumuiselta, harmaalta, kylmältä ja ankealta. Hän erotti kuhisevasta ihmismassasta yksittäisiä kadulla kulkijoita. Paljassäärisiä koululaisia univormuissa, kuin pieniä sotilaita. Korkeita suuripyöräisiä mustia lastenvaunuja työntäviä naisia. Vaunuissa potki vauvoja ilman peittoa tai edes sukkia jaloissaan. Puvut päällä kulkevia hattupäisiä miehiä. Mustia miehiä, jollaisia Kirsti ei ollut milloinkaan ennen nähnyt. Kadunkulmissa värjötteleviä ihmisiä. Monen värisiä. Monin eri tavoin pukeutuneita. Kaksikerroksisen bussin. Mustaihoinen mies työnsi etukenossa raskasta banaanikärryä, valtavan kokoisine banaaniterttuineen. Isi oli kerran ostanut tytöille banaanit. Paljon pienemmät kuin nuo tuolla kärryissä. Kirsti ei ollut pitänyt omansa mausta. Hän oli jättänyt makean ja limaisen lössön syömättä. Ja loukannut isiä verisesti.


The Diana Princess of Wales
Memorial Walk- Green Park -
The Royal Parks
Buckingham Palace, Canada Gate


London Bridge Thames-joelta nähtynä

Lähetä kommentti