Translate

Tunnisteet

lauantai 19. marraskuuta 2016

LAIVALLA

  Perheemme vanhemman pään lapset järjestivät iskälle ja äidille yllätyksen ja kutsuivat meidät kanssaan Tallinnan risteilylle Baltic Queenille. Vaikka suurin osa lapsistamme asuu lähellä meitä, tulee vietettyä aivan liian vähän aikaa yhdessä. Lapset puolisoineen elävät elämänsä ruuhkavuosia. Heillä on työnsä ja perheensä, kaikkine niihin liittyvine velvoitteineen. Meillä eläkeläisillä on omat kiireemme. Yhteisen ajan
löytyminen on joskus hankalaa. Siksikin tämä risteily merkitsee  meille paljon. On kerrankin aikaa vain olla ja seurustella. Valitettavasti kaikille aikuisille lapsillemme ei ollut mahdollista lähteä matkaan.....

.....  Mutta silti,
VÄRIÄ PINTAAN
JA RIEMUA
RINTAAN!

Alla lähes 60 vuotta vanha laivamuisto:


76. LUKU
(Romaani POSITIO 16093)

  Paljon ennen lähtöhetkeä Tilburyn sataman portin taakse kertyi jonoa. Kirsti tuijotti kirjavaa, hälisevää joukkoa. Vihdoin portti avattiin. Pieni apea suomalaisryhmä raahasi laukkujaan laivaan metallista siltaa pitkin. 
- Miksi noilla muilla matkustajilla ei ole laukkuja? Kirsti kysyi tiukkailmeiseltä tulkkinaiselta. 
- Matkustajien laukut ja pakaasit on toimitettu Orionille jo aikaisemmin, tämä selitti.
- Eikö me ollakaan matkustajia? Kirsti ehätti kysymään.
- Paina nyt Kirsti kalloosi, että me ollaan siirtolaisia! Alma kivahti, häveten joka paikkassa suuna ja päänä olevaa Kirstiä.
Kirstin mieli askarteli jo seuraavan kysymyksen kimpussa.
- Paistaako Englannissa koskaan aurinko? Kun ei saanut vastausta, tyttö vaikeni, miettien omiaan. Oho! RMS ORION  on talon kokoinen. Siitä tulee meidän koti viideksi viikoksi. Me sitä vaan seilataan vanhasta kodista yhdellä kodilla, kohti uutta kotia ja kotimaata. Ainahan me ollaan oltu kovia muuttamaan. Nyt on vaan vähän haikeaa. Kun kaikki on niin outoa. Koko Australia. Tuleekohan siitä sitten tuttu ja Suomesta outo?
- Tässä me vaan lomaillaan loistoristeilijällä ja odotellaan, että päästään asettumaan uudelle mantereelle appelsiinipuiden alle. Me pojat ei olla niitä, jotka jämähtävät paikoilleen. Eino puki sanoiksi Kirstin tunnot. Mutta isin sanat eivät poistaneet Kirstin tuntemaa haikeaa levottomuutta. 
  Kirsti muisti viimeisen koulupäivänsä. Fanny F oli kutsunut Kirstin luokan eteen. Seisottanut korokkeelle. Laulattanut luokalla; "Laps suomen ällös vaihda pois sä maatas ihanaa ......" Luokka oli harjoitellut laulua, kun Kirsti oli ollut koulusta pois. Hoitamassa Siniä aikuisten ollessa töillään. Sini oli sairastanut keuhkoputkentulehdusta, eikä Alma ollut uskaltanut jättää tätä yksin kotiin. 
- Ei Fanny ollutkaan niin kamala. Olisikin pitänyt antaa Dessa sille eroajaislahjaksi. Eikä antaa sitä navettakissaksi. Kyyneleet kohosivat Kirstin silmiin.  
  Kuulutus pyyhki ne pois. 
- Ool päshingjös äbood. Ool akampanis ashoor! Tai siltä se ainakin kuulosti.
- Jaahas, minun on poistuttava. Tulkkinainen oli huolehtinut, että suomalaiset tiesivät hyttinsä, laivan ateria-ajat, sairaalahytin ja muut tietämisen arvoiset asiat.
- Hyvää matkaa ja onnea uudessa kotimaassa aivan jokaiselle teistä, yhdessä ja erikseen. 
  Hänen poistuttuaan ryhmä tunsi suurta yhteenkuuluvuutta. Heillä oli vain toisensa. He seisoivat toistensa lähellä kannella, omana ryhmänään, erossa muista. Laivan kovaäänisistä kajahti ilmoille mahtipontinen sotilasmarssi. Majesteetillisesti Orion lipui Thamesia, ohi varastorakennusten, kohti Englannin kanaalia ja Australiaa. Kohti uutta ja tuntematonta.
Lähetä kommentti