Translate

Tunnisteet

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

MINUN SYÖVÄT

  Pari päivää sitten posti toi kutsun mammografiaan. Tänään tuli kutsu Työterveyteen tavanomaiseen vuositarkastukseen. Se on entisen työnantajan eläkeläisilleen kustantama etu. Kutsujen myötä nousi pintaan vanha tuttu pelko. Joku itsepintainen ääni pääni sisällä jankuttaa, että kolmas kerta on pahin. Vai vieläkö hyvä tuurini jatkuu? Kutsut ovat myös muistutus siitä, ettei terveys ole itsestäänselvyys. 

SYÖPÄ JA MINÄ

 Monet julkikset ovat antaneet syövälle  kasvot. He puhuvat avoimesti sairaudestaan. Näin moni tavis syöpää sairastava saa korvaamatonta tukea. Kaikkien sairastuneiden ei ole helppoa puhua omasta syövästään  - edes läheisilleen. Vaikka olen avoin ihminen, omista syövista puhuminen on ollut minullekin vaikeaa. Nyt tulen julkisesti kaapista

ESIMMÄINEN
  
   Vuonna 1999 lopulla ennestään isoon perheeseemme sijoitettiin pienet sisarukset. Heti joulun jälkeen minulla todettiin munuaissyöpä. Diagnoosi oli sokki, vaikka olin kärsinyt erilaisista munuaisten vaivoista vuosia. Miten käy sisarusten, entä muiden lastemme? 
  Oikea munuaiseni ja virtsanjohdin poistettiin tammikuun 17. päivänä 2000. Sairaalassa mietin vain, miten Erkki pärjää, ja oliko jo 25-vuotiaana sappikivileikkauksen yhteydessä poistetussa sappirakossani näkynyt "muu muutos" syöpää. Niin kuin sillä olisi ollut jotain merkitystä. 
  Patologin lausunto oli oli tyrmäävä. Aggressiivinen munuaissyövän muoto, jonka ennuste on huono. Lopulta pelkoon ja pahimman odotukseen väsyy. Sitä vain jatkaa elämäänsä. Vähitellen toivuin. Yllättäen minuun iski uusi, järjetön pelko. Mitä jos menetän vasemman munuaiseni jossain onnettomuudessa?  Sekin pelko hellitti noin puolessa vuodessa. Aluksi kävin kontrollissa kerran kuussa, sitten kolmen kuukauden, puolen vuoden ja lopulta vuoden välein. Tätä jatkui kymmenen vuotta. 

TOINEN
   
   Vuonna 2005, munuaissyöpäkontrollien ollessa puolessa välissä, sairastuin kohdunrungon syöpään. Minä en ole pahasti ylipainoinen, en tupakoi, eikä minulla ole diabetesta, ja synnyttänytkin olen. Ainoa tunnettu riskitekijä  kohdallani oli myöhään jatkuneet kuukautiset. Tällä kertaa vietiin kohtu, munasarjat ja imusolmukkeet. 
   Leikkaus tehtiin Päijät-Hämeen Keskussairaalassa, mutta jatkohoidot olivat Tampereella. Tämän syövän kontrollit olivat viiden vuoden ajan. Kävin yhtäaikaa syöpäkontrollissa sekä urologian, että naistentautien poliklinikalla. Molemmat kontrollit päättyivät samaan aikaan. Silloin tunsin, hetken aikaa, jääneeni heitteille, vaikka olin aina kammoksunut kontrolliin menemistä.
   Usein ennen kotrollia surkuttelin itseäni ja itkeä tihrustin. Sellaisina hetkinä turvauduin eläinten tuomaan lohtuun. Niiden läheisyys oli lääkettä sairauden uusimisen pelon sieluuni aiheuttamiin haavoihin. Kun sairastuneen tunteet heittelehtivät, perheeltä vaaditaan paljon. Olin ajoittain hyvin itsekäs ja hankala. Olen kiitollinen, että perheeni on jaksanut. He ansaitsevat suuren kiitoksen. KIITOS 




Lähetä kommentti