TERVETULOA BLOGIINI

Kiva, kun kävit. Kommentit ilahduttavat minua aina. Kiitos, kun kommentoit.

Translate

AIHEITA:

perjantai 30. syyskuuta 2016

PIRUNMOINEN JUTTU





  Tänään olen nauttinut kolmen ämmän seurasta. En nimittele ystävättäriäni ämmiksi, vaan jokaisen meillä poikenneen ihanan naisen nimi alkaa M-kirjaimella. Taivas on ollut selkeä ja päivä valoisa. Hyvien ystävien tapaaminen valaisi päivää entisestään. Olin aamulenkin jälkeen suihkussa, kun ensimmäinen M saapui. Hän istui kaikessa rauhassa olohuoneen sohvalla. Nähdessäni hänen kasvonsa ajattelin, mitä hän on oikein tehnyt. Hän on nainen, jota ihailen, mutta onhan pirunmoista, että yli kuusikymppinen M näyttää n. nelikymppiseltä.  Samaan aikaan, kun ihastelin M:n raikkautta, sisäinen puheeni kertoi oman ulkonäköni muistuttavan ylikypsää hedelmää tai kalkkunaa. Voisikohan sitä lähes seitsemänkymppisenä olla itselleenkin kiltimpi? Aamupäivä vilahti nopeasti rupatellessamme. Kiitos, kun kävit M.





torstai 29. syyskuuta 2016

KENET HALUAISIN TAVATA

  Nuorena halasin tavata julkisuuden henkilöitä.  Kun tätini sitten otti minut Helsinkiin koulutettavaksi ja kotiinsa asumaan, tapasinkin monia. Se oli nuorelle, maalla kasvaneelle likalle ihmeellistä aikaa. Moni silloin tapaamani henkilö teki minuun lähtemättömän vaikutuksen.
  Myöhemmin aikuisuus ja arjen harmaus saivat minut pakenemaan kirjojen pariin.  Silloin halusin tavata milloin ketäkin kirjailijaa. Itse asiassa tuo haave nostaa päätään toisinaan vielä nytkin. Toissa syksynä lapseni järjestivät minulle yllätyksen ja kustansivat minulle neljä ikimuistoista päivää Kirjamessuille. Pakettiin kuuluivat ateriat ja  yöpymiset läheisessä hotellissa. Noina päivinä näin livenä monia ihailemiani kirjailijoita.
  Tämän ikäisenä tahtoisin tavata useammin ystäviäni ja kotoa pois muuttaneita lapsiamme. Molempien tapaamisen jälkeen on pitkän aikaa haltioitunut, mutta myös haikea olo. Onneksi ei ystävyys, eikä vanhemmuus ole pakkopullaa. Molemmat kestävät myös hiljaisia kausia. Kun kohdataan, jatketaan luontevasti siitä, mihin viimeksi jäätiin. 
  Nykypäivään kuuluu myös erityinen ystävyyden muoto. Kutsun sitä some-ystävyydeksi. Minulla on Ystäviä isolla Yyllä, joita en ole  koskaan tavannut. Silti heidän viestejään odottaa ja niitä lukiessa tulee hyvä, lämmin olo. 
  Tämän päivän mieltäni on lämmittänyt Mariannen aamuinen  viesti.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

TUNKIOLLA

Aamulenkillä hirvi tuli liian lähelle meitä ja Topin suojeluvaistot heräsivät.  Hirvi sai kyytiä. Yleensä Topi pelkää hirviä.

tiistai 27. syyskuuta 2016

KUIN VERKOSSA



Nytkö se taas alkaa? Yöllä en saanut unta, kun mietin, mitä vielä voisin tehdä.

Tämän Ira Vihreälehdon kirjan julkaiseminen käynnisti jo kerran hautaamani  haaveet oman isäni tai muiden omaisteni löytymisestä 


Toisin kuin lehtiartikkelissa väitetään, sain tietää, ettei meidän perheen isä ole minun isäni 22-vuotiaaana synnytettyäni ensimmäisen lapseni

maanantai 26. syyskuuta 2016

SADONKORJUUN AIKAA

Keltavattu, kypsyy vasta nyt

Kestosuosikkini lehtikaali, sopii kaikkeen

Taatusti kesän viimeiset pensaspavut. Revin nimittäin pensaat tänään irti maasta

Erkki nosti palsternakat

Minä listin mustajuuret ja "ajoin niiden parran", eli pyyhkäisin hennot sivujuuret hansikkaalla pois. 


Purjot jätimme viellä maahan


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

OMENAA SIELLÄ JA OMENAA TÄÄLLÄ

Varmaan jo kuukauden verran olemme kuivattaneet omenoita talven varalle

Eilen tungin omenaa jopa lihamurekkeen sekaan (Omena näyttää epäilyttävästi läskiltä). Vääräoppisesti tarjosin samalla aterialla salaattia, jossa myös oli omenaa. Hyvin teki silti kauppansa

Matkalla lapsenlapsen synttäreille piti pysähtyä ja napata kuva

lauantai 24. syyskuuta 2016

MEITÄ VAKOILLAAN

Meidän huushollista ei pääse jalkaisin lenkille ilman seuraajia

En minä teitä seuraa, ihailen vain syksyistä maisemaa

Minä taas makoilen muuten vaan keskellä tietä

Lehtikasassa rapistelee joku hyvin naamioitunut

Punarinnat vakoilevat puuhiamme

torstai 22. syyskuuta 2016

ISO URAKKA JA MEIDÄN KOLMOSET

 Aamulenkillä pari joutsenta taapersi viereisellä pellolla pitkän matkaa rinnallamme. 



Eikös vain olekin mukavan näköinen liiterin seinä? Miksikö? Keväällä teimme polttopuita ja ladoimme ne kesäksi kuivahtaman liiterin seinustalle. Siinä ne sitten olivat koko kesän. Tänään kannoimme ja pinosimme ne liiteriin. Olen vähän sellainen, että tekemättömät työt rasittavat enemmän kuin tehdyt. Vaikka kyllä tämänpäiväinen urakka koetteli hartioita. 

Sain Äitienpäivälahjaksi lahjakortin Hellimöön. Minulla oli tänään aika heidän hierojalleen. Ajoitus osui nappiin. Hän muokkasi hartiani uuden veroisiksi. Onneksi kortissa on vielä kaksi käyntiä jäljellä.




MAHDOTON TEHTÄVÄ?


  Syysaamuisin on mukavaa istua keittiössä kahvilla, kun hellassa rätisee tuli. Kun olimme päättäneet, että mökistä tulee vakituinen asuntomme, suunnittelimme tupakeittiön muuttamista pelkäksi keittiöksi ja uuden olohuoneen rakentamista. Niin tapahtuikin. Matkan varrella aloin vinkua mieheltä puuhellaa takan tilalle ja takan siirtämistä tulevaan olohuoneeseen. Luulin pyytäväni kuuta    taivaalta. Vaan kuinkas ollakaan, toiveeni toteutui. Eräänä päivänä takka otti jalat alleen  ja muutti olohuoneeseen. 








maanantai 19. syyskuuta 2016

MINKÄ OTUKSEN JÄTÖKSIÄ?

Auttakaa hyvät ihmiset ja kertokaa, mikä käy joka päivä jättämässä tämmöiset pökäleet vilkkaalle pihallemme. Pihalla on metelöiviä lapsia, kissoja ja koiria.  Ulosteessa on marjoja ja kasa on aika kookas. Mäyrän kakka on tuon näköistä ja se tekee aina samaan paikkaan, kuten tämäkin pihaamme vessana pitävä otus. Asumme keskellä kylää, eikä lähellä ole mäyrälle sopivia luolia/onkaloita. Voisiko olla supi?


KIPINÄ



Mukavaa, kun vielä saamme aurinkoa. Pimeää ja ehkä märkää ehtii olla vielä kylliksi. Olen aina töiden välissä lukenut ihmisten blogeja. Olen saanut niistä virtaa aloittaa ulkorakennusten siivoamisen. Sisältä voi siivota sitten sateilla. 


Kun on ollut naimisissa yli 43 vuotta ja kasvattanut isoa perhettä, käytöstä poistettua tavaraa on ennättänyt kertyä melkoisesti. "Tätä voi vielä tarvita" on ollut johtoajatus, kun milloin mitäkin on varastoitu ulkorakennuksiin. Nyt on tullut aika luopua ylimääräisestä ryönästä. Eipä jää nuorille niin suurta urakkaa, kun me kupsahdamme. Tavaroiden lajittelu nostatti mieleen monia muistoja. Enimmäkseen mukavia. Tuli mieleen sekin, että nykyisten tuotteiden elinkaari on paljon lyhyempi, kuin avioliittomme alkuaikoina valmistettujen.


BLOGINI ON BLOGIT.FI-palvelussa

"

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

KATEUDEN PISTOKSIA

  Tämän aamuisen koirien ulkoilutuksen hoidimme pyöräillen. Keskikokoisten, sekarotuisten ja erittäin liikunnallisten  Hanin ja Topin mielestä se on toiseksi paras tapa, irrallaan juoksentelun jälkeen. Omat nivelrikkoiset varpaatkaan eivät kuormitu samalla tapaa kuin kävellessä. 
  
  Aamukierroksella pihalla katselen kuluneen suven viimeisiä kukkia ja kasveja. On peiliin katsomisen paikka. Olen luullut, että vaikka mitä olen, niin en ainakaan kateellinen. Olen erehtynyt. Viime päivinä olen huomannut kadehtivani  ihmisten energisyyttä ja tarinateatterikollegan Australian matkaa. Minunhan sinne pitäisi päästä, välähti päässäni, kun hän kertoi matkastaan.  Ai miksi minun? Koska olen asunut lapsena Australiassa. Kun sain sanottua ääneen, että olen kateellinen, ikävä tunne helpotti. Olisi rankkaa elää, jos olisi jatkuvasti kade jollekin toiselle.

Parsa ja sen punaiset marjat





Viimeisiä kukkia



Viimeisiä kukkijoita

Paprikat viihtyvät kasvusäkissä
Kasvimaalta alkaa sato olla korjattu 
Kukkapenkissä on vielä jokunen kukka

Terassin tomaattien satokausi on lopuillaan


Oppineiden kukka



Ruusupapu ja tuoksuherne

Kiinankärhö


lauantai 17. syyskuuta 2016

HARKKAPÄIVÄ

  Jalkapalloharkkojen  jälkeen meillä yökylässä ollut pojanpoika jäi vaarin kanssa aamupalalle, kun kaasutin kohti Lahtea ryhmämme tämän syksyn ensimmäisiin harkkoihin. Lähtö jäi viime tippaan. Tyypillistä minulle. Perillä selvisi, että kahdelle ryhmäläiselle oli nopeusvalvontakamera välähtänyt. Itse selvisin tällä kertaa pelkällä hyvällä tuurilla. Kamerat eivät olleet meidän suunnan pöntöissä. Ryhmämme tarkoittaa tässä yhteydessä LAHDEN TARINATEATTERILAISIA.

torstai 15. syyskuuta 2016

MÖKIN LAAJENNUSTA JA JÄRKYTYS


Joku viisas on sanonut, että seksissä kaikki se on sallittua, mikä otetaan vapaaehtoisesti vastaan. Eilen sain Facebook seinälleni seksistisen kuvan, jollaista en tiennyt varoa tai halunnut vastaanottaa. Olen  ollut varuillani kyseisessä yhteisössä vaanivien huijareiden suhteen. Eilinen kuva tuli tilaamatta ja odottamatta, kuten aikoinaan faksi Anneli Jäättemäelle.
   Olin kirjoittamssa e-mailia ystävälleni, kun koneen oikeaan yläkulmaan ilmestyi teksti, että seinälleni on lisätty kuva. Uteliaana tyyppinä jätin meilin kirjoittamisen kesken ja menin katsomaan. Järkytyin. Siellä oli halventava kuva naisesta  haarat levällään, sekä teksti, että sen lähettäjä on ollut minun ja 14 muun naisen kanssa. Poistin kuvan ja ilmoitin Facebookin ylläpidolle asiasta.
   Samassa soi puhelin. Ystävättäreni soitti lähes itkien. Hän kertoi saaneensa muuten identtisen viestin, paitsi siinä lähettäjä ilmoitti olleensa ystävättereni, minun ja 13 muun kanssa. Loukkaavaa, iljettävää ja nöryyttävää. Hävettää, mutta säilyn sentään hengissä. Neuvoin ystävätärkin ilmoittamaan asiasta Facebookin ylläpidolle. Minulla on Fb-kavereinani lastenlapsia ja muitakin nuoria henkilöitä. Tuntuu pahalta ajatella, että elämme tälläisessä maailmassa, jossa töryltä ei välty kukaan.
  Tänään tunnen itseni tärkeäksi. Sain FB:n ylläpidolta kiitoksen eilisestä toiminnastani. Lisäksi olen niin rakentajaa, että.
   Erkki luottaa minuun niin paljon, että saan roikkua vesiletkun ja mitan toisessa päässä, kun hän ottaa korkoja ja ristimittoja. Älkää kysykö minulta, mitä ne ovat. Tiedän vain niiden liittyvän jotenkin rakentamisen aloittamiseen. Seisoessani letku tai mitta käsissäni kuulen Erkin puhuvan, että nykyisin nämä tehdään laserilla. OK. Maailma kehittyy koko ajan. Mitenköhän egyptiläiset tekivät, kun rakensivat pyramiideja? Tuskin heillä oli muovista vesiletkua tai metallimittaa, saati laseria apunaan.
   Mökin takapihalle ilmestyneen ammottavan montun pohjalle Erkki laittaa kehikon muotoon muovi/rautahäkkyröitä, joissa lukee perustus TASSU. Kun rakensimme ensimmäistä omaa kotiamme, valumuotit tehtiin itse. Valun jälkeen minun tehtäväni oli purkaa ne ja irroittaa naulat laudoista. Puutavara oli arvossaan. Samat laudat käytettiin  myöhemmin aluskatteen ruoteina. Homma oli mielekästä, vaikka kädet menivät karheiksi, kun en osannut käyttää hanskoja. Meillä oli silloin kaksi juoksevaa lasta ja vauva. Isommat huomauttelivat rumista käsistäni, koska heidän mielestään "työkädet" kuuluivat vain miehille. EPISTÄ, kun iskän karheat kädet olivat "Ihaanaat!"