Translate

lauantai 31. joulukuuta 2016

NIIN PALJON ON AIHETTA KIITTÄÄ


VUOSI 2016 JATKUU.......


                     Onnea ensi vuodelle meille kaikille!

                                    Onnea 🇫🇮100!

  

perjantai 30. joulukuuta 2016

KIITOS TÄSTÄ VUODESTA

  Tunnen syvää kiitollisuutta ja nöyryyttä. Tämä vuosi oli ihmeellinen. Sain nauttia ystävien ja perheen seurasta suhteellisen terveenä. Näin ja koin paljon uutta. Opin uusia asioita. Voiko ihminen enää enempää toivoa? Seuraavassa kooste vuoden ensimmäisistä kuukausista.

   Jatkuu huomenna .....

torstai 29. joulukuuta 2016

KUINKAS SATTUIKIN

   Olisiko ollut vuosi 2012 tai 2013, kun sain miniältä lahjaksi Elizabeth Gilbertin kirjan EAT PRAY LOVE.
Kirjassa Gilbert kertoo oman tiensä etsimisestä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa.
  Elizabethilla oli kaikki, ura journalistina, matkoja työn puolesta, talo New Yorkin lähistöllä. Tulee avioero, Elizabeth vaipuu syvään masennukseen, jonka seurauksena hän päättää jättää kaiken, työnsä, kotinsa ja omaisuutensa. Tarkoitus on viettää vuosi yksin ulkomailla, kolmessa I-kirjaimella alkavassa maassa. 
  Tämä huikea teos on ollut bestseller Yhdysvalloissa, jossa sitä on myyty miljoonia. Siitä on tehty myös Julia Robetsin tähdittämä elokuva, joka on monelle tuttu. Minä en ole elokuvaa nähnyt, mutta heti kirjan luettuani aloin haaveilemaan Balin (Indonesian saari) matkasta.
  Juuri kun oli käynyt selväksi, että pääsemme matkustamaan Australiaan vuoden 2017 alkupuolella, ystävä HILKKA soitti ja pyysi mukaansa Balille tammikuussa. Hänellä oli siellä vuokra-huvila, jonne hän kutsui meidätkin. Mies tiesi Australian lentojen tulevan kaikkein halvimmaksi juuri Balin kautta. Niinpä otimme ystävän kutsun vastaan. Tätä on vaikea uskoa todeksi. Pääsen matkustamaan juuri niihin kahteen maahan, joihin olen jo pitkään uneksinut vielä joskus pääseväni.

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

ENNUSTUKSIA

 Tällaista ensi vuotta Facebook minulle leikkimielisesti lupaa. Katsotaan toteutuuko tämä. Alla ennustus 60 vuoden takaa.


 "Jaahas, päivää. Pyydätkö sie äitiäis ovelle?
Nainen oli verhoutunut pitkiin hameisiin ja röijyyn. Kirsti oli juossut eteiseen pällistelemään, kun oli nähnyt keittiön ikkunasta hevoskärryllisen mustalaisia pelmahtavan pihaan.
- Ei se nyt ole kotona.
- No missäs hiän on? Oisko issäis?
- Ne on molemmat töissä. Alma sikalassa ja isi ajossa. Se otti Sinin mukaan.
- Onkos Sini vanhakii?
- Täytti elokuussa viisi vuotta, Kirsti selosti auliisti.
- Miehää voisinkii povata siul. Anna käteis. Voi hyväne aika, ko onkii pitkä elämänviiva.
Nainen näytti hämmästyneeltä.
- Siehää elätkii oikein kartanos ja lapsiiki siul siunaantuu niin, et heikkopäist hirvittää ja sie tuut mäneen valtamerten taa aina uuelleen ja uuelleen. Mie ko kysyin äitiltäs siel sikalas, nii hää lupas, et sie voit antaa Sinin housut, ko meijän Valentiinalt mänt kakat housuihi ja missäs myö pestäis, ko ain ollaa kulun piäl. Täs ois nää kakkaset tilal.
Nainen tömäytti pahanhajuisen nyytin eteisen pöydälle.
- Jos Alma on antanut luvan, mikäs siinä sitten. Ne housut ovat tuolla kamarin piirongin laatikossa. Jos tulette perässä, niin annan sieltä.
- Voi mahoton, ko on paljon vaatetta!
Naisen taivastellessa vaatteiden määrää piirongin laatikoissa, Kirsti tempaisi komeron ovet selälleen ja esitteli ylpeänä sisältöä:
- Eihän siinä piirongissa ole paljon mitään, mutta täällä komerossa sitä onkin ränttyä. Alma on sanonut, ettei meillä kuljeta perse paljaana vilkkuen niin kauan, kun sen peukalot heiluu. Se on niin paljon itse kärsinyt, kun sillä ei ollut lapsena hyviä vaatteita, Kirsti kertaili Alman ajatuksia.
- Niin, sehän se siun äitiis siel sikalas lupas, et Valentiinal sais antaa mekkoloikii ja vaik villaröijyn, jos löytyy.
- Juu. Löytyy täältä. Ja nää essut olisivat kaikki joutavia.
Innoissaan Kirsti työnsi kaikki löytämänsä esiliinat, röyhelöineen päivineen, rouvan jo ennestään täyteen syliin. 
- Nyt loppui tältä tytöltä röyhelöiden silittäminen. Ottaako rouva sukkiakin?
- Juu, niitähää se äitiis siel sikalas lupaskii. Jumala sinnuu antelias lapskulta siunakkoon ja kyl hän sit siunaakii. Kartanollakii. Ja kaikel muulkii maallisel hyväl.
Nainen niiasi Kirstille poistuessaan takaperin kamarista."


Meidän kissoja ja koiria alkaa masentaa, kun puhumme matkoista.
          

tiistai 27. joulukuuta 2016

MATKAKUUMETTA


  Mietin tässä voisiko KON MARI:n opit siirtää matkalaukun pakkaamiseen. Tuleva pitkä matka Balille ja Australiaan mietityttää monella tapaa. Yksi pohdinnan aihe on laukun pakkaaminen. Tilaa on rajallisesti. Turhaa tilpehööriä tai vaatteita ei kannata kuskata mukana. On osattava valita, mitä ottaa mukaan.  Ja jätettävä kotiin kaikki, mitä en reissussa oikeasti tarvitse.

 Marie Kondo kirjoittaa kirjassaan KON MARI; SIIVOUKSEN ELÄMÄÄ MULLISTAVA TAIKA: 
   "Ensiksi pitää visualisoida mielessään, miltä vetolaatikko näyttää sisältä, kun työ on tehty. Tavoitteen tulisi olla siinä, että jokaisen vaatteen näkee yhdellä silmäyksellä kuten kirjat hyllyssä. Tämä onnistuu taittelemalla vaatteet pysty- eikä vaakasuoraan. 
---------------------
  Vetolaatikkoon laittamasi sukat ja sukkahousut ovat ehdottomasti lomalla. Ne joutuvat koville jokapäiväisessä työssään, kun ne litistyvät jalkasi ja kenkäsi väliin ja kärsivät hankauksesta ja puristuksesta suojellakseen jalkojasi. Ne saavat tilaisuuden levätä vain ollessaan laatikossa. Jos ne sidotaan tai kierretään kerälle, ne ovat jatkuvassa jännitystilassa, kangas venyy ja joustonauhat kiristyvät. Ne kieriskelevät ja törmäilevät toisiinsa, kun laatikko vedetään auki ja työnnetään kiinni. Ne kovaonniset sukat ja sukkahousut, joiden kohtalona on joutua laatikon perälle, unohtuvat sinne niin pitkäksi aikaa, etteivät saa joustoaan enää koskaan takaisin. Sitten kun omistaja viimein löytää ne ja vetää ne jalkaansa, on liian myöhäistä, ja ne saavat kyytiä roskiin. Voiko niitä enää huonommin kohdella?
-----------------------
  Pane sukat päällekkäin ja taittele samalla periaatteella kuin vaatteet. 
-----------------------
Säilytä sukat pystyssä kuten vaatteet. Hämmästyt, kun näet miten vähän tilaa sukat vievät tällä tapaa viikattuina."

  Aluksi kyllä naureskelin Marien neuvoille, mutta vähän kerrallaan olen pyrkinyt hänen neuvomiinsa säilytyskikkoihin. Viikkaukseni eivät ole vielä niin siistit kuin ne voisivat olla, mutta olen havainnut Marien tavan säilyttää vaatteita tilaa säästäväksi. Ehkä sovellan sitä myös matkalaukun pakkaamisessa. 

LIIAN LYHYITÄ LANGANPÄTKIÄ

Kerran lapseni tuli iloisena koulusta ja kertoi:
- Mä sain siivota käsityöluokan komeron! Arvaa mitä? Meidän ope säästää kaiken. Siellä oli iso muovipussillinen lankoja. Pussin päällä luki: "Liian lyhyitä langanpätkiä". Eiks' oo naurettavaa?
En kertonut tytölle, että minunkin komeron pohjalla oli enemmän kuin yksi pussillinen liian lyhyitä langanpätkiä. 
   Kun on yrittänyt pitää vuosikymmenet ison perheen villavaatteissa, langan tähteitä syntyy melkoiset määrät. Eihän hyviä lankoja voi poiskaan heittää. Välillä ne ovat onneksi vähentynyt, kun on pitänyt saada aikaiseksi pari sukkia tai tumppuja kiireessä, eikä ole voinut lähteä siiheen hätään kauppaankaan. Välillä lapset ovat innostuneet neulomaan itselleen kaulaliinoja tai nuken vaatteita. Mutta aina vaan lankoja on piisannut.
    Kolme vuotta sitten aloitin langanostolakon. Eli olen ollut "lankalaihiksella", kuten MUMMO JA KOIRA blogissaan hienosti asian ilmaisee. Mitä vähemmäksi langat ovat huvenneet, sen vaikeampaa niistä on ollut saada kahta samanlaista sukkaparia. Mutta nyt kaikki muut paitsi kissojen sotkemat kerien jämät on neulottu. Nuo viimeiset aikaansaannokset on käytettävä itse, sillä ne ovat eri vahvuisista ja koostumukseltaan erilaisista langanpätkistä neulottuja, joten niiden käyttäytymistä pesussa ei voi arvata. Pätkälangoista neulottujen sukkien päättely ei ole mitään herkkua sekään. Yksi pari sukkia vielä ja meikäläinen voi ostaa lankaa hyvällä omallatunnolla. Osaisipa vaan ostaa ainoastaan ja vain yhtä lajia kerrallaan. Senkin sellaista, jolle on jo käyttötarkoitus tiedossa.



sunnuntai 25. joulukuuta 2016

KOPISUTTELE PAPPI KORKOKENKIÄSI

  Täällä Etelä-Suomessa jouluviikon sää ei ollut jouluinen. Päivisin on ollut lämpöasteita ja öisin nollan tuntumassa. Pihat ja tiet ovat liukkaita, vaikka kuinka hiekottaisi. Tervejalakainenkin saa liikkua varoen.

  Joulun tunnelmaa ovat luoneet ystävien tervehdykset. Kiitän sydämestäni kaikkia  tervehdyksistä ja lahjoista. Me olemme olleet itsekkäitä ja jättäneet lahjojen antamisen tänä vuonna väliin. Syy on tuleva Australian matka, johon meillä ei oikeasti olisi varaa. Mutta ellemme nyt matkusta sinne, myöhemmin terveytemme ei kenties salli pitkää matkaa. Emmehän ole enää nuoria, etenkään minä en ole.

  Perinteiseen tapaan osallistuimme jouluaaton ensimmäiseen jumalanpalvelukseen. Kun se oli ohi Paavo-poika halusi  toivottaa kirkkoherra Annakaisa Rantalalle kädestä pitäen hyvää joulua.
Kirkkoherran astuessa askeleen kohti Paavoa, poika huomasi kirkkoherran korkokengät. Paavo ilahtui havainnostaan ja hihkaisi:
 - Kopisuttele pappi korkokenkiäsi! 
Kirkkoherra nosti hieman kaapunsa helmoja ja naputteli kengänkannalla kirkon lattiaa. Paavo oli haltioissaan.
- Kopisuta pappi lisää! 
Kirkkoherra totteli, antaen Paavolle mieluisan joululahjan, josta puhutaan vielä kauan.

  Minun ikäisen mummon elämään mahtuu monenlaisia jouluja. Seuraavalla koosteella on  tämän kertainen. 


       








torstai 22. joulukuuta 2016

PAKETTI PARIISISTA

Ronja, pukki ja Sisko-Elina 

"  - Paketti Pariisista! Ihanaa, trallaaa! Paakeeetti parii rii rii sis sis taa taa!
- Noh, noh Kirsti, Kirsti, katsotaan ensin Suomen pukin paketit. Eino kehoitteli malttamattomana hyörivää tyttöä.
Kirsti oli pitkin syksyä nähnyt Alman kutovan erikokoisia harmaita villasukkia. Niissä paketeissa ei olisi mitään yllättävää tai jännää. Mutta jouluna kuului totella. Kirsti kuori sukkansa sanomalehtikääreestään ja yli-ihasteli lahjaansa.
- Voi tokkiinsa, kun on komeat villasukat. Mistähän se pukki tiesi, että minä tarvitsen uudet villasukat?
- Jospa tontut on supatelleet sen korvaan. Alma hymähteli selvästi mielissään. 
- Tontutpa hyvinkin ja yhden nimi on Alma, Kirsti jupisi itsekseen kiskoessaan sukkia jalkoihinsa.
- Ja istuu, kuin valetut! Hehkutti tyttö ääni siirappia tihkuen. Alman hymy leveni.
    Tunnelma oli huipussaan. 
- Ja miten ihanan Molla-Maijan Sini sai! Kirsti oli yllättyvinään. Olihan hän itse saanut Alman avuksi tunkea räsysilppua nuken sisään.
- Jospa Kirsti nyt avaisi Pariisin paketin, kun sitä niin odottanut, Eino ehdotti.
- Tules tänne, minä autan.
- Katso isi! Neljä mustaa lättänää!
- Mitäs ne nämä? Eino kummasteli kunnes keksi.
- Taitaa olla baskereita, joita taiteilijat käyttävät Pariisissa. Hän kiskoi yhden Kirstin päähän ja nosti tytön katsomaan keittiön peilistä. 
- Kyllä se Lullan on kanssa yksi. Näillä ei Suomen talvessa tarkene ja kesällä musta villalätsä hautoo. Näitä on kaikille omat. No, mitäs muuta sieltä löytyy?
- Katso isi, miten ihanat nuket! Saanko minä tämän isomman?
- No toki saat. Sini on pieni, niin sille riittää pienempi. Oikein guttaberganuket se Lullan on tytöille laittanut. Ja tässä isossa ruskeassa pussissa lukee että Almalle. Tämä paksumahainen pullo on näemmä Einolle. Mitäs se Lullan? Tietäähän se, etten minä juo. En edes konjakkia. Kas, kun tulli ei ottanut pulloa pois, vaikka on pakettia pöyhinyt. Mutta paaskin Alma avaten, se oma pakettisi.
  Alma rapisutteli pussiaan. Sieltä paljastui hajuvesipullo, paljetein koristeltu iltapuku, mustat pitkät pitsihansikkaat ja pieni mustalla harsolla varustettu pääkappale. Jokin kolahti lattialle. Kirsti kapsahti kärppänä perään. 
- Samanlainen imuke kuin Lullanilla on lehtikuvissa! Alma parahti.
- Ja minulle, joka en polta! Luuleekos se sinun siskosi, että minä kuljen navetassa iltapuvuissa, hajuvedeltä lemuten ja tupakkaa kiskoen?!
Harmiinsa tikahtumaisillaan Alma riuhtoi joulun kunniaksi pukemansa juhlaleningin  yltään. Tilalle hän kiskoi Lullanin lähettämät hepenet. Tälläsi päähänsä baskerin ja sen päälle vielä harsohatun. Kävi hakemassa hellan reunalta Einon askista Saimaan ja iski sen kullattuun imukkeeseen.  Huljautti aimo annoksen hajuvettä päälleen. 
- Annas Eino tulta! Savuun tukehtumaisillaan Alma köhi:
- Annas vielä sitä konjakkia. Nyt juhlitaan joulua! Ja Lullanin lahjoja. 
Alma joi pullon suusta. Eino tyytyi katselemaan touhua päätään pudistellen."

Edellinen oli jouluni 63 vuoden takaa. 

Toivotan kaikille lukijoilleni 
RAUHALLISTA JOULUA

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

TALVIPÄIVÄNSEISAUS

  Taas se on täällä. Vuoden pimein päivä. Täällä pohjoisessa yö on pisimmillään ja päivä lyhyimmillään. Meillä Etelä-Suomessa pimeää on noin 14 tuntia vuorokaudessa. Pohjoisemmassa vielä enemmän.

   Kuulun niihin ihmisiin, jotka kärsivät kaikkein pimeimpään aikaan talviväsymyksestä. Olen huomannut, että reipas metsälenkki aamuisin koirien kanssa helpottaa päivän sujumista. Jotkut hyötyvät kirkasvalolampusta. Sellaista en ole tullut hankkineeksi. Ajattelen, että yksi syy tämän ajan väsymykseen on sekin, ettei saa/tarvitse lähteä ihmisten ilmoille, kun sosiaaliset kontaktit vähenevät harrastusryhmien jäädessä joululomalle. Saan yleensä valtavasti energiaa mielenkiintoisten asioiden äärellä ja erilaisten ihmisten kohtaamisesta.

   Kun on valmiiksi vähän alavireinen silmät ja korvat poimivat herkemmin ikäviä asioita. Nyt juuri mielessä pyörivät eläinten hamstraajat ja terroristi-iskut. Ei kai pitäisi sanoa eläinten haalijoista mitään, koska tässä mummonmökissä on vakituisesti kaksi koiraa ja kolme kissaa. Joskus enemmänkin hännänheiluttajia.

  Tarkoitan eläinten hamstraajilla ihmisiä, joilla ei ole, syystä tai toisesta,  resursseja hoitaa lemmikkejään. Usein heillä on kohtuuton määrä eläimiä, eikä riittävästi ruokaa niille. Aina ole ruokaa itsellekään. Koirien ulkoilutus on laiminlöyty ja ne joutuvat ulostamaan ja pissaamaan sisälle. Kissojen hiekkaa ei ole vaihdettu aikoihin jne. Lain mukaan kotieläimeksi otettua eläintä ei saa jättää heitteille.

  Meillä täällä pohjoisessa on kiusana syksyn pimeys. Jossain muualla massiiviset luonnonkatastrofit, myrkylliset hyönteiset, vaaralliset eläimet, tappavat kulkutaudit jne. Ei pitäisi valittaa. Onneksi huomisesta alkaen valo lisääntyy, tosin aluksi hitaasti. Mennään taas kerran pimeimmän  ajan yli. 

maanantai 19. joulukuuta 2016

PALAUTTEISIIN

  Ensiksi kiitos kaikille blogini kommentoijille ja palautteen antajille.  On tosi mukavaa lukea sanojanne.  Olen sekä hämmentynyt, että liikuttunut.

Vastaan tässä muutamiin kysymyksiin, joita olen saanut useamman sähköpostin kautta.
- Kyllä, tykkään matkustaa ja siksi olen valmis säästämään kotona ollessani, jopa nuukailemaan.
- Kyllä, aikomukseni on matkustaa Australiaan vuoden 2017 alkupuolella. 
- Kyllä, olen sairastanut syövän kaksi eri kertaa. Ensimmäinen, munuaissyöpä on hoidettu vuonna 2000. Toinen, kohtu- ja munasarjasyöpä vuonna 2005. Molemmista minut katsottiin parantuneeksi vuonna 2010. Silloin lopetettiin kontrollit. Olen siitä lähtien - ja jo aiemminkin - tuntenut itseni terveeksi.
- Kyllä, olen oikeasti mummoikäinen. Olen 68-vuotias äiti ja isoäiti. Kaikki lapsemme ja lapsenlapsemme eivät ole biologisia lapsiamme, mutta minulle he ovat "minun lapsiani."
- Kyllä, pidän itseäni onnekkaana, tavattoman onnekkaana, jopa etuoikeutettuna, täysin ilman omaa ansiotani.
- Ei, en pidä itseäni minään selviytyjänä, vaikka sellaista roolia minulle tarjotaan. Olen vain oikeastaan pienestä pitäen ajatellut, etteivät vallitsevat olosuhteet määrää elämääni, vaan se, miten minä niihin olosuhteisiin suhtaudun. Olen ajatellut monen ihmisen elämästä, että tuosta minä EN selviäisi. 

  Joku lääkäri sanoi juuri radiossa, että  monien vaivojen ennaltaehkäisyyn riittää raitis ilma, reipas kävelyretki ja vaeltelu luonnossa. Siispä nautitaan niistä.

HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

AUSTRALIAN MAKUJA


Tämä elämä, jota nyt vanhana elän on niin kovin kaukana siitä, jota lapsena elin. Niin ovat ruuatkin, joita nyt syön. Australiassa lähes ainoa liha, jota söimme oli rasvainen lampaanliha, joka tökki, etenkin kuumalla ilmalla. Äitini ei varmaan osannut valmistaa sitä oikeaoppisesti.
 Kun asuimme Princess Royalin lammasfarmilla saimme kerran viikossa luontaisetuna puolikkaan lampaan ruhon. Lampaanliha-aterioita oli joka päivä.

Suomessa lähes ainoa liha, jota lapsuudenajan ruokapöydässä oli tarjolla oli siasta. Siitä syötiin kaikki ruhon osat. Sekin tökki. Pahinta, mitä siihen aikaan lapsi saattoi tehdä, oli nirsoilla ruuan kanssa.

Tänään mies kokkasi Sara Fountainen kirjan SARA'S AUSTRALIA, RAIKAS RUOKAMATKA reseptillä merenelävä-pastaa. Se maistui minullekin. Popsimme neljän hengen annoksen kahdestaan.







lauantai 17. joulukuuta 2016

IHANIA YLLÄTYKSIÄ

Taina yllätti minut näillä hauskoilla hahmoilla.
Mervi yllätti itse tekemällään tähdellä.
Jaska yllätti kirjalla. (Arvaan kyseessä olevan kirjan, säästän avaamisen jouluaatoksi)
Velmu (hoitohauva) yllätti hyppäämällä itse autoon, kun lähdimme vähän kauemmas aamulenkille.
Yllätin itse itseni olemalla ahkera ja sulattamalla yhden autotallin pakastimen ja järjestelemällä pakasteet niin, että sain yhden pestyä ja kokonaan pois käytöstä. Myönnän, olemme hamstereita. Koko kesän kasvatamme yrttejä, vihanneksia ja juureksia. Marjat ja hedelmäpuut tuottavat satoa lähes hoidotta. Syksyisin keräämme ja pakastamme niitä ja metsän antimia. Talven syömme lähes pelkästään pakastimista. Kaupasta ostamme melko vähän. Harva uskoo, ettei meillä ole koskaan ylivuotisia pakasteita. Vakuutan, että heinäkuuhun mennessä pakasteita on vain sisällä olevassa pakastimessa.

Matkakärpänen puraisi minua jo penskana ja onnistuin tartuttamaan saman taudin myös mieheen. Ellemme olisi ruuan suhteen omavaraisia, emme pystyisi toteuttamaan matkaunelmiamme. 



perjantai 16. joulukuuta 2016

JUMISSA


   Hyvät ystävät,

  Kirjoitan teille, koska en saa muuten teihin yhteyttä. Olemme aiemmin viestittäneet Facebookin tai Messengerin välityksellä. En pääse käyttämään niitä. Kun yritän kirjautua ulos, ne ilmoittavat toisen laitteen käyttävän profiiliani. Kun yritän kirjautua sisään, vaikkapa puhelimella, sama juttu. Olen onnistunut aikaisemmin jakamaan tänne kirjoittamiani juttuja Facebookissa, painamalla tuota alhaalla olevaa pikku-f-kirjainta. Koetan onnistunko nyt. Jos näette tämän tiedätte, etten ole - teknisistä syistä - voinut vastata viesteihin, joita olette mahdollisesti minulle lähettäneet. Luulen jonkun kaapanneen profiilini. En tiedä onko se edes mahdollista. Kaikkihan voi johtua vain omasta osaamattomuudesta. Mutta outoa on se, että sain koko ajan uusia kavereita ilman, että minun tarvitsi itse heitä hyväksyä. Ehkä olen vainoharhainen? Toisaalta taas tuntuu, ettei mielikuvitukseni edes yllä nettitodellisuuden ja sen tarjoamien mahdollisuuksien tasalle. Sähköpostini kai3ki@gmail.com ainakin toimii. Minulle voi  kirjoittaa sen kautta.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE! 💗

torstai 15. joulukuuta 2016

ERÄS KOHTAAMINEN KAUPASSA



MEIDÄN PIHAKUSESSA EI OLE TÄHTEÄ LATVASSA
    Yritin pitää leukani alhaalla ja katseeni kissanruokahyllyssä, enkä malttanut olla kurkkimatta. Tietysti se huomasi minut. Sen pyöreät posket levisivät, suu nytkähti kohti korvia. Ei voi olla totta! SE hymyili minulle ja lähti tulemaan kohti. Suljin hetkeksi silmäni. Kun avasin ne, se seisoi vieressäni.
-  No, mutta Kirstihän se siinä! En ollut ensiksi tuntea, olet niin muuttunut, se sanoi. Sen katse pyyhkäisi olemukseni päästä varpaisiin. Se noteerasi ryppyni, hapsottavan nutturani ja virttyneet vaatteeni.
-  Niin, kaikkihan me vanhetaan. Paitsi sinä. Et ole muuttunut yhtään!
-  Kiitos kohteliaisuudesta.
Se oli yhtä huolellisesti meikattu kuin aina. Jokainen hius paikoillaan. Luonnostaankin kaunis, muodokas nainen.
- Kirsti! Kaikkien näiden vuosien jälkeen, se jaksoi ihmetellä.
Entinen esimieheni, vai pitääkö sanoa esihenkilöni, aloitti kiihkeän selostuksen siitä, mitä hänelle kuuluu. Hän oli avioitunut ihanan miehen kanssa, löytänyt taitavan ompelijan, ylennyt urallaan, käynyt urakalla teatterissa, opiskellut kieliä, matkustellut. Monologilla oli pituutta. Alkoi tulla hiki ulkovaatteissa.
- Sehän on hienoa. Minäkin kävin ystäväni Meriken kanssa Pa..........
- Niin, niin se aika on rientänyt. Kukapa olisi uskonut sinun olevan vielä hengissä. Mutta törmäillään.
- Törmäillään!

KUN KUU NOUSEE,
LATVA SAA TÄHDEN

tiistai 13. joulukuuta 2016

PERHANAN FACEBOOK



   Minulle tapahtuu Facebookissa outoja juttuja. Aloin yhtäkkiä saada kymmenenkin uutta kaveria päivässä ilman, että minun tarvitsi hyväksyä kenenkään kaveripyyntöjä. Vähintään kolme kymmenestä miespuolisesta uudesta kaverista on tulisesti rakastunut minuun. Olen pöyristynyt. Tunteeni ovat samoja, kuin joskus nuorena saadessani läähätyssoittoja. Häpeän ja tunnen itseni jotenkin likaiseksi. Tiedän, ettei tarvitsisi, mutta tunteet eivät kuuntele järkeä. Vaihdoin salasanani, mutta sama peli jatkuu. Voiko profiiliani käyttää joku toinenkin? Tuplaten kiusalliseksi tilanteen tekee se, että kaverini, ikäiseni naiset, alkoivat saada minun uusilta  "kavereilta" kaveripyyntöjä. En halua, että profiilini leimautuu jonkinlaiseksi "paritus-profiiliksi".

   Ennen vanhaan, kun nainen tuli tiettyyn ikään, hän muuttui miehille näkymättömäksi. Sosiaalisessa mediassa näyttää käyvän päinvastoin. Nuoremmat ulkolaiset miehet tekevät itseään tykö vanhemmille naisille. Samoin on käynyt lomareissulla. Vaikka kuinka yrittää ottaa naamalleen kärttyisän ladyn nurjan ilmeen ja luoda miehiin rumia silmäyksiä pitkin nenänvarttaan, miehet parveilevat ympärillä. Etenkin joissakin Afrikan ja Aasian maissa miehistä on joskus pääsemättömissä. Monessa maassa eurooppalainen vanhempi "tyttöystävä" on statussymboli. Voi sitä kateuden määrää, jos jotakuta miehen  tuttavapiirissä onnistaa saada sellainen. Eurooppalaisilla oletetaan olevan rajattomasti rahaa. Aina siis kannattaa yrittää.

   Kuilu länsimaiden ja köyhien maiden välillä on vain syventynyt. Luulen, että huono aika näiden "rakastuneiden" kotimaassa, on paitsi lisännyt kysyntää myös tuonut kosiskeluun julkeutta. Internet ja sosiaalinen media mahdollistavat tehokkaasti kuumien ja rikkaiden eurooppalaisten puumien etsimisen, vaikkei sulholla olekaan varaa ja mahdollisuutta matkustaa. Markkinat toimivat vähän samalla tavalla kuin eurooppalaisten miesten ja aasialaisten naisten vastaavat. No, internet mahdollistaa vielä pahempiakin asioista esim. lapsipornon.

  Surullisin mielin jään tauolle Facebookista. Minusta on ollut mukava seurata ja kommentoida siellä ystävieni kuulumisia.






lauantai 10. joulukuuta 2016

perjantai 9. joulukuuta 2016

KUN LINDA KISSANPENNUN OSTI




 Linda oli pienenä innokas tekemään ylimääräisiä kotiaskareita, joista meidän perheessä sai viikkorahaan pienen korotuksen. Linda säästi rahansa kesälomareissua varten. Koska perheellämme ei ollut rahaa liiemmin, lomailimme edullisissa maissa. Yksi tälläisistä oli Viro. Siellä on hyviä hiekkarantoja ja parikymmentä vuotta sitten erittäin edullinen hintataso. Kiertelimme sinä kesänä noin viikon pitkin Viroa. Kävimme mm. Rakveressa, Narvassa, Tartossa ja Saarenmaalla.

  Paluumatkalla lapset ostivat tuliaisia Mustanmäen torilta, josta löytyi siihen aikaan mitä vaan. Saattaa löytyä vieläkin. Oli uutta ja käytettyä tavaraa. Aitoja ja piraattituotteita. Juutuimme puuesineitä kaupittelevan naisen pakeille pidemmäksi aikaa, sillä hänellä oli kaupan useampaakin lastamme kiinnostavia esineitä. Kun lopulta olimme valmiit lähtemään,
huomasimme yhden olevan joukosta poissa. Lindaa ei näkynyt missään. Etsimme tyttöä porukalla. Vähän jo hätäännyin. Pian meidän pojat löysivät kadonneen erään torimummelin luota. Mummo istui risan takkinsa päällä maassa ja kaupitteli viidellä markalla kissanpentuja suomalaisille turisteille. Joutuisana tyttönä Linda oli jo ehtinyt tehdä kaupat. Tyttö rutisti suloista kissanpentua rintaansa vasten.
- Tämä on mun ikioma! Mä ostin tän omilla rahoilla! Kuului topakka ilmoitus. No eihän se käynyt laatuun. Suomeen ei saa tuoda eläimiä, ellei niillä ole papereita ja elleivät ne ole eläinlääkärin tarkastamia ja rokottamia.


  Tietenkin Linda pettyi. Minä olin maailman kamalin kakkapää, joka ei antanut lasten tehdä koskaan mitään kivaa. Tallinalaisen leirintäalueen yläpetiltä kuului sinä iltana vihainen;
- Turha yrittää tyrkyttää hyvän yön suukkoa! Ei tipu! Enkä mä puhu sulle enää ikinä!
  Sain kakkapäisyyteni onneksi aika pian anteeksi. Seuraavana päivänä tyttö oli jo oma iloinen itsensä. Tuosta kaikesta on jo pitkälti yli 20 vuotta. Linda on itsekin kahden ihanan pojan äiti. Tiedän hänenkin joutuneen kieltämään pojiltaan erinäisiä asioita. Äidit eivät ole aina kivoja. Eikä tarvitsekaan olla.





Tänään on Lindan syntymäpäivä
OIKEIN PALJON ONNEA LINDA 💗
Tänään on myös Eemelin syntymäpäivä
ONNEKSI OLKOON EEMELI 💙

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

JUHLAHUMUA


   Eilen Suomen tasavalta juhli 99 vuottaan. Presidentinlinna kylpi juhlavalaistuksessa. Pöydästä löytyi mm. nyhtökaura-suppilovahvero-ohukaiskääryleitä, lohipiiraita ja punajuuri-keltajuuriterriiniä. Makeista  mainittakoon mustikkakukko ja lusikkaleivät. Mielestäni tarjoilu vaikutti monipuoliselta, mutta varsin kohtuulliselta.
Jatkoilla Hotel Kämpissä juhlijoita viihdyttivät mm. Lauri Tähkä, Laura Voutilainen, Pete Parkkonen ja vuoden 2016 Tangokuninkaalliset







   Perinteisesti emme saaneet kutsua Linnan Juhliin, vaan saimme kutsun meidän ison talon Itsenäisyyspäivän vastaanotolle, jolla tarjottiin mm. paahtopaistia ja sitruunasorbettia. Ruoka oli maistuvaa, kiitos Satu-kokille. Juhlaväki oli  iloista, aika ajoin jopa riehakasta. Se, että saamme asua itsenäisessä maassa onkin iloinen asia. Ohjelmasta vastasivat samat esiintyjät kuin Linnan jatkoilla. Ilta oli kaikin puolin onnistunut.




tiistai 6. joulukuuta 2016

ITSENÄISYYSPÄIVÄN VASTAANOTTO

  Heti kutsun saatuani alkoi hermostuttaa. Mitä laitan päälle? Selviänkö vastaanotosta hyvien tapojen vaatimusten mukaisesti? Muistanko häkellyksissäni sanoa kätellessä oman nimeni? Onko sopivaa kiittää kutsusta ja toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää? Niiaanko pelkästä kunnioituksesta, vaikka meillä Suomen tasavallassa aikuinen nainen ei niiaa?

 Asukseni valitsin täyspitkän, erään nuoren naisen hylkäämään,  puolihameen ja Erkin egyptiläisestä basaarista ostaman kirjaillun valkoisen puuvillapaidan. Halpahallista, joskus 20 vuotta sitten, hätäpäissä ostettu kimalteleva jakku kruunaa asun. Koska jakku on pitkähihainen, jätän pitkät hansikkaat pois. Kengiksi valitsen ainoat mustat avokkaani. Hieman lankkia pintaan ja ne ovat kuin uudet. Käteen pieni,  Eilan (miehen siskon) juomatölkkien nipsuista virkkaama, laukku. Kunniamerkkejä minulla ei ole, ellei niiksi lasketa lapsiltani saamiani äidinlyyria.  Pikän tukkani kampaan nutturalle. Nyt alkaa olla jo kiire valmistautua. Pitäkää ystävät peukkuja, etten mokaa.

                                     Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille