Rakensimme ensimmäistä omaa tupaa vuosina 1975 - 1976. Kotia piti laajentaa moneen otteeseen, kun perhe kasvoi. Vuosina 1970 - 1979 saimme viisi tytärtä. 1980-luvulla saimme viisi poikaa. Seuraavina vuosikymmeninä lapsia tuli lisää. Toki vanhemmat muuttivat omiin talouksiinsa. Talomme paisui näinä vuosina 120 neliöisestä monta kertaa suuremmaksi.
Vuonna 2005 muutimme samaan pihapiiriin pienempään taloon. Iso talo jäi Perhekodin käyttöön. Seuraavaksi muutamme pieneen, alunperin loma-asunnoksi rakennettuun, edelleen samassa pihassa olevaan mökkiin. Edellinen kotimme jää pojan perheen kodiksi. Haluamme varautua edessämme häämöttävään vanhuuteen. Asunnon tulee olla sellainen, että esteetön liikkuminen esim. rollaattorin kanssa onnistuu. Muutto asutuskeskuksen ei houkuta. Tuttu kylä tarjoaa yhteisöllisyyttä ja turvallisuutta. Oma piha ja tupa, oma lupa. Olemme haltioituneet luonnosta ja puutarhasta. Ne pitävät meidät kiireisinä keväästä syksyyn. Silloin asunnon ahtaus ei haittaa lainkaan.
Pikku mökki on palvelut hyvin vapaa-ajan asuntona. Pian olemme molemmat eläkeläisiä. Pelkäämme tilojen käyvän talvisin ahtaiksi, sillä kaipaamme aika ajoin kumpikin omaa rauhaa. Siksipä jälleen kerran haaveillemme laajennuksesta. Tosin vain yhden lisähuoneen rakentamisesta. Mies ei tyydy pelkästään haaveilemaan. Talvella hän oli metsässä puita kaatamassa. Tänään nuo puut muuttuivat laudoiksi ja muuksi puutavaraksi sahurin käsittelyssä. Nyt vain hakemaan laajennuslupaa mökille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tekee minut aina iloiseksi